Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

15.1.2011 Viiman ohjaustreenit

Viikon aikana harjoiteltiin luvattoman vähän näitä juttuja. Lelupalloon katsomista harjoiteltiin muistaakseni keskiviikkoiltana sekä tänä aamuna. Nämä kaikki samalla tavalla eli koira vasemmalla puolellani istumassa ja palloon vilkaisua vahvistettiin ja parin vilkaisun jälkeen vapautus pallolle. Tein tätä huvikseni myös Myrylle, mutta täytyy sanoa, että Viima on tässä paljon etevämpi.

Tämän päivän treeneissä harjoittelimme kolmea toimintaa: linjan hakemista, valssia sekä kutsumista eri kulmista.

Linjan hakemisessa käytettiin hyödyksi lelua. Ihan hyvin Viima tarjosi leluun katsomista ja sai siitä parin toiston verran palkkiota ja sitten vielä vapautuksen lelulle. Näitä tehtiin pari toistoa koira vasemmalla puolella onnistuneesti. Oikealla puolella tulikin sitten ongelmia, sillä koira ei vain pysynyt oikein istumassa. Pitää siis kotona harjoitella. Muuta häiriötä olikin sitten vapautuksen jälkeen lelun läheisyydessä kaikki tuoksut matolla.

Valssissa tehtiin pari toistoa kummallekin puolelle. Nämä ihan ok. Palkkiona nami.

Kutsumisharjoituksessa koira jätettiin eri kulmiin esteen taakse istumaan ja mentiin itse koiran linjan mukaisesti esteen toiselle puolelle ja vapautettiin koira joko vasemmalle tai oikealle puolelle linjaa. Tämä harjoitus meni itse asiassa ihan mukavasti. Tehtiin useampikin toisto eri kulmista (kellotaulua hyödyntäen). Etäisyys esteestä tosin vielä lyhyt, ehkä 1,5 metriä.

Jatkossa kannattaa tehdä palkkiolle suoraan vapauttamista (kiihdyttämisharjoitus). Kutsumisharjoituksessa saa paljon variaatiota muokkaamalla kellotaulun kokoa (eli etäisyys esteelle kasvaa). Kellotaulua voi myös hyödyntää muissakin harjoituksissa, kuten lähetyksissä jne.