Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

16.8.2011 Viima agitreeneissä

Edellisellä kerralla olimme mökillä, joten Viimalle oli tullut parin viikon agilitytauko. Se ei kuitenkaan haitannut. Päinvastoin, Viimalla oli koko treenien ajan varsin hyvä vire päällä.

Tehtiin seuraavanlaiset harjoitukset:

1. harjoitus: 2 hyppyä + suora putki + hyppy, kaikki esteet suorassa linjassa toisiinsa nähden, hypyt vinottain

  • Ensin tehtiin hyppy + putki, sitten hyppy + putki + hyppy ja tämän jälkeen vielä 2 hyppyä + putki + hyppy.
  • Ensimmäisellä yrityksellä Viima ohitti hypyn ja meni suoraan putkeen.
  • Ensimmäinen yritys kahdella hypyllä sai koiran menemään hypyistä ohi, tässä olin koiran vasemmalla puolella.
  • Lopulta kaikki onnistuneet yritykset koiran oikealla puolella, palkkana itse heitetty pupulelu (joka joka kerta tippui vikan hypyn päälle…)

2. harjoitus: Sama kuin edellinen harjoitus

  • Yhteensä kolme onnistunutta toistoa koiran vasemmalla puolella (koko suora).
  • Apuohjaaja heitti lelun (pupu)
  • Ensimmäisellä toistolla Viima eteni hitaammin, mutta seuraavat olivat jo vauhdikkaampia.
  • Itse yritin tarkoituksella tulla hitaammin perässä, jotta olisi enemmän irtoamista koiran puolelta.

3. harjoitus: 4 hyppyä suoraan, hypyt vinottain toisiinsa nähden

  • Tarkoituksena oli vuorotella lentävää lähtöä ja lähetystä.
  • Apuohjaaja heitti lelupalkan (pupu) suoran päässä.
  • Tehtiin yhteensä 4 toistoa (2 lentävää, 2 lähetystä).
  • Lähetyksessä tuli huomattua, että Viima katsoo apuohjaajaa eikä kohti esteitä eli tämä on erittäin suuri häiriö -> pitää siis harjoitella esteeseen katsomista lisää ja lisää… ja lisätä sitten myös häiriöitä mukaan.
  • Vauhtia koiralla oli tässä harjoituksessa.

4. harjoitus: hyppy + okseri (tulokulmat)

  • Tehtiin kolme onnistunutta toistoa, joissa itse palkkasin heitetyllä isolla pörrölelulla.
  • Hypyt ennen okseria olivat pienessä kulmassa okseriin nähden ja lähetys hypylle oli takaakiertona -> tämä oli vaikeata eli tuli havaittua, että ihan perusirtoamiset hypylle etenkin takaakiertona vaativat kertausta (oikaisi ekan hypyn molemmista suunnista)
  • Samoin itse pitää pitää mielessä oma rintamasuunta (olkapäät) ja oma vauhti, että ohjaa koiran hypyn jälkeen okserille eikä siitä ohi (tämäkin tuli koettua).