Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

12.5.2009 Agikenraali

Ohjatuissa treeneissä mentiin vanhaa 3-luokan kisarataa läpi.

Meidän osalta rata sujui yllättävänkin hyvin. Tai noh, ekalla kerralla tuli vähän sähellysmokia: muurin palikat tippuivat, huono ohjaus kepeille ja vikan putken ohitus. Tehtiin sitten sama rata heti perään uusiksi, ja tällä kertaa minun piti mennä se vauhdikkaammin.  Se tuntui toimivan ihan hyvin, vaikka vieläkin nopeammin ehkä voisi mennä. Kepeille vienti onnistui nyt hyvin, mutta vikalla putkella tein saman mokan vähän lievempänä. Menin ohi putken suusta ja koira perässä eli ohjaus putkeen viivästyi jälleen.

Treeni sujui siis ihan mukavasti, mikä lupaa mielenkiintoisia hetkiä tulevan viikonlopun kisarumballe. Kisataan lauantaina ja sunnuntaina, molempina päivinä kaksi starttia eli nyt testataan Myryn kisakestävyyskin ;)

Kuva treeniradasta tulee myöhemmin. Samoin ehkä myös video (ekasta ja/tai tokasta yrityksestä), jonka siskoni kävi kuvaamassa kentän laidalla.