Poikien punnitus: Viima 17 kg ja Myry 20,5 kg. Hieman ovat pojat saaneet massaa (edellinen mittaus 31.7.2008 antoi Viimalle 16 ja Myrylle 19 kg)… etenkin Myry, vaikka se onkin nyt karvaton. On se vain hankalaa pitää tuo Myry sutjakkaana. Karvojen leikkaamisen jälkeen sen liikuntaa on kyllä lisätty ja syömistä rajoitettu (normiruoka vaihdettu light-ruokaan), mutta tuntuu, että se pyöristyy ihan silmissä. Vaikuttaisikohan se, että ei ole sitä hervotonta turkkia kannettavana.
Saatat myös pitää
Vuosi 2016 on takana, joten on aika sille perinteiselle vuosikatsaukselle ja vuoden 2017 tavoitteille. Viime vuoden postauksessa en uskaltanut antaa konkreettisia tavoitteita, vaan […]
Torstaiaamuna mentiin koko koirakolmikon kera Animagi Apexiin ottamaan Kerolle rokotukset sekä tekemään sennuille perustarkistukset. Ensin Kero sai oman rokotuskoktailinsa (penikkatauti, parvo, maksatulehdus, […]
Tänään oli poikien hieronta. Ainakin se oli Myrylle tarpeen, sillä koira vaikutti jo muutenkin aika jumiutuneelta, kun kotiin töistä tulin. Selkä etenkin […]
Vähän taustaa eli Viimalla on ollut jo pidempään jotain ongelmaa takapäänsä kanssa. Oireet ilmaantuivat jo aikoja sitten (eli viime syksyllä), mutta ajattelin […]
Ajatus aiheesta “21.6.2009 Painoja”
Touhokin on ollu viime aikoina aika tukeva. Ihannepaino tuolle on 15 kg suurinpiirtein, pari viikkoa sitten punnittuna se oli 18 kg :O Ruokamäärää vähennettiin ja ainakin mun silmään näyttäs siltä et jonkun verran on paino tippunut. Tosin nuo on kyllä ollut vähemmällä liikunnallakin, kun eivät vaan tykkää tuolla kuumassa hirmuisesti mennä.
Hyvää kesää teille kaikille ja rapsutuksia Viimalle ja Myrylle! :)