Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

Vuoden 2016 kooste ja tuleva vuosi 2017

Vuosi 2016 on takana, joten on aika sille perinteiselle vuosikatsaukselle ja vuoden 2017 tavoitteille. Viime vuoden postauksessa en uskaltanut antaa konkreettisia tavoitteita, vaan tarkoituksena oli pitää harrastaminen mielekkäänä.

Kukkuu!
Kero heinäkuussa 2016.

Vuosi 2016

Agility

Agilityä treenattiin vuoden mittaan säännöllisesti kaksi kertaa viikossa hallilla, omalla vuorolla sekä sitten ohjatuissa treeneissä. Kaikenlaisia ratakiemuroita tehtiin, ja niinpä vuoden aika uskaltauduttiin käymään epävirallisissa agilitykisoissa: tammikuussa putkirallaamassa, syksyllä ulkokentällä supermölleilemässä, marraskuussa JAU Areenalla mölleilemässä ja joulukuussa Racinel Areenalla myös mölleilemässä.

Vaikka viralliset kisat jäivät nyt korkkaamatta, olen hyvin iloinen siitä, että sentään epiksissä käytiin ja tehtiin hyviä suorituksia. Ihan ei olla vielä päästy kunnolla tekemään maksikorkeuksia, joten senkään takia viralliset kisat eivät ole houkutelleet.

Agilityn osalta löydettiin hieman kateissa ollut mukava meininki, ja ollaan kovasti kaikkea pientä puuhasteltu myös kotosalla. Helmikuussa liityin vuoden kestävälle handling360-nettikurssille, loppuvuodesta laajensin pakettia Agility-Nationiin. Loppuvuodesta tsempattiin myös hallivierailujen suhteen, ja treenailun osalta kasvatettiin häiriönsietokykyä. Kero pystyy esimerkiksi treenaamaan oikein hyvin samassa tilassa olevan juoksuisen Maija-tyttösen kanssa :)

Kesän treenimaisemat
Agilityn oheisharjoitteiden parissa.

Pelastuskoirailu

Pelastuskoirailun osalta kävi vähän niin kuin olin uumoillut. Jatkettiin viikkotreeneissä, osallistuttiin liiton järjestämään raunio- ja rakennusetsintäprojektiin (kevään koulutus, kouluttajasemma, syksyn kokeet). Projektin suurimpana antina meille oli ehkä se, että tajuttiin, miten tärkeätä on tehdä sosiaalistamista erilaisissa ympäristöissä ja mennä tilanteisiin, jotka eivät tunnu ihan siltä omimmalta. Tämän innoittamana käytiin kiertelemässä muutaman koiran voimin juna-asemilla, ostareilla ja tehtiin treenien alkuun yhteisiä harjoituksia. Uskon, että näistä oli meille hyvin paljon apua kokonaisuuden kannalta. Toinen projektin tuoma anti oli se, että Kero suoritti tuossa syksyn koulutusviikonlopun aikana raunioiden soveltuvuuskokeen hyväksytysti eli koekirja tuli korkattua. Samalla kuitenkin itse vihdoin ja viimein (?!?) tajusin, että tämä laji ei ole se meidän juttu. Loppuvuoden peko-treeneissä keskityttiin Keron kanssa lähinnä jäljestämiseen kovalla pinnalla.

Heinäkuussa asemalla.

Nose Work

Loppuvuodesta korkattiin meille uusi laji eli nose work! Laji vaikuttaa oikein kivalta ja monipuoliselta, ja mikä parasta, Kerostakin tämä puuha vaikuttaisi olevan oikein palkitsevaa! Loppuvuodesta kävin kuuntelemassa Nose Work -yhdistyksen järkkäämää Miikka Ounilan pitämää luentoa hajutyöskentelyyn liittyen, mikä vahvisti ajatuksia siitä, että jotain tämäntyyppistä lajia (oli se sitten nyt alkuun vaikka nose work) haluan tehdä ja oppia aiheesta enemmän.

Kero hajulla ilmaisemassa (12/2016).

Myry

Mikä parasta, Myry on messissä mukana :) Vappuna vuosimittari kääntyi 13 paremmalle puolelle. Terveys on ollut ok ja mielikin pysynyt varsin pirtsakkaana, mistä osoituksena sukkien, hanskojen, lelujen yms vohkimiset ja tuomiset namin toivossa. Kuulo on varmaankin kadonnut, mutta hajuaisti pelaa oikeinkin hyvin. Omaa tahtoa on tullut, samoin lisäoikeuksia (mm. omassa sohvatuolissa vietetään paljon aikaa).

Maaliskuussa.
Riekkumista joulukuussa.

Vuosi 2017

Agility

  • Kisavalmius (maksikorkeudet, estevarmuus myös haastavimmilla kepeillä ja kontakteilla)
  • Virallisten kisojen korkkaaminen
  • Jatketaan h360-oppien parissa

Nose Work

  • Treenisuunnitelman tekeminen (eli vähän tavoitteellisempaa etenemistä)
  • Hajutesti
  • Treenausta eri paikoissa, erilaisissa häiriöissä jne => kisavalmius
  • Ekat kisat (epävir.)
  • Lisää hajuja

Pelastuskoirailu

  • Tehdään tätä, jos kiinnostaa/jää aikaa ja enemmän omaksi huviksi.
  • Jälkeä kiinnostaisi viedä pidemmälle, mutta toisaalta lajeina agility ja nose work kiinnostavat enemmän, joten tälle ei taida jäädä niin paljoa aikaa, että kokeisiin viitsisi tähdätä.

Ja vielä…

Do what you love, love what you do!

Train the dog in front of you!

Create clarity! Build confidence!

Be the Best Team with Your Dog!

Hyvää alkanutta vuotta 2017 kaikille Keron ja Myryn kuulumisia seuraaville! Treeneissä/kisoissa/facessa/instassa/vapaalla/jne nähdään!

Onnea vuodelle 2017!
Toivottelevat Kero ja Myry.