Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

26.4.2008 Myry peruskokeessa

Osallistuimme Myryn kanssa SPeKLin maastoetsinnän haun peruskokeen päivä- ja pimeäosuuksille. Järjestäjänä oli Espoo. Päiväkoe pidettiin Espoon Siikajärvellä ja testaajana toimi Kirsi Pitkänen. Pimeän koe oli Veikkolassa ja testaajana oli Tea Smeds.

Päivä oli pitkä. Klo 17 kokoonnuimme päiväosuudelle ja saimme odotella koirien kanssa (yhteensä 6) kivan tovin ennen kuin pääsimme luoksepäästävyyden ja tassujen tarkistukseen sekä tottelevaisuuden näyttämiseen. Tottelevaisuus tehtiin metsässä kallioisella polulla. Ensin seuraamista, sitten liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo. Nämä sujuivat suht ok Myryltä, vaikkei ollakaan harjoiteltu tällaisessa tilanteessa. Pitääpä siis jatkossa yrittää muodostaa tuosta tottelevaisuudesta rutiininomainen juttu ennen etsintäalueelle menoa.

Pääsimme etsimään viimeisenä koirakkona ja siinä vaiheessa kello lähenteli jo yhdeksää illalla. Ennen alueelle pääsyä meillä oli vielä kompassitehtävä. Etsintäalueella etenimme Myryn kanssa tekemäni suunnitelman mukaisesti. Ensimmäinen piilo löytyi pienen etsimisen jälkeen (ilmaisu erinomainen). Toinen piilo löytyi keskemmältä ja siinä Myryllä oli jotain ongelmia (ilmaisu tyydyttävä). Näin koko ajan koiran, joka oli kallion päällä ja Myry näytti puuhastelevan/miettivän jotain ennen kuin se tuli rullan kanssa luokseni. Piilo olikin hankala, sillä se oli kallion alapuolella semmoisessa kolossa.

Jatkettiin etsimistä, mutta niin kävi, että aika (20min) tuli vastaan. Kolmas piilo jäi löytämättä. Itse asiassa olimme menneet siitä ihan vierestä ohitse. Ilmeisesti Myry oli jossain vaiheessa ollut aika lähellä tätä piiloa, kun olin kutsunut sen luokseni (=liian kaukana). Ehkä tämä sotki Myryä, jos se oli jo ollut hajulla. Saatiin kuitenkin ottaa tämä löytö ajan umpeuduttua.

Testaajan mielestä alku oli näyttänyt vähän kehnolta, koira ei oikein ollut etsimässä. Mutta tämän vaiheen mennessä ohi Myry työskenteli kyllä ihan kivasti. Liikkui hyvin ja oli ohjattavissa. Tästä saatiinkin kehuja, että koira on hallinnassa ja ohjattavissa ja tulee vauhdilla jne. Sikäli siis harmi, että tuo yksi jäi nyt löytymättä.

Päiväosuuden jälkeen siirryimme suoraan pimeän osuuteen, jonka kokoontuminen oli klo 21.30. Meidän vuoro oli neljäntenä, joten pimeään metsään pääsimme vasta joskus puoli yhden aikoihin. Alue oli paikoin märkää ja hankalakulkuista, paikoin ihan ok. Edettiin suunnitelman mukaisesti ja Myry teki pari löytöä (molemmat ilmaisut hyvät). Päiväosuuteen verrattuna Myry liikkui kauempana enkä sitä hirveästi kutsunut ellen selkeästi nähnyt, että se olisi alueen ulkopuolella. Ehdittiin mennä alue aika hyvin läpi, mutta sitä kolmatta löytöä ei vain tullut ja aika (30min) meni umpeen. Edettiin sitten siihen suuntaan, missä piilo oli. Kävi ilmi, että Myry oli käynyt ko. piilolla peräti kolme kertaa. Itse asiassa tämä piilo oli ollut ihan ensimmäinen piilo ja Myry oli silloin irronnut aika hyvin. Jostain syystä ilmaisua ei vain tullut sillä kerralla eikä niillä muillakaan kerroilla, kun se siinä oli käynyt. Tällä neljännellä kerralla ilmaisu kyllä tuli, mutta hetken saimme kuitenkin odotella, että Myry tuli rullan kanssa. Piilo oli kuusikossa eli samantapainen piilo kuin päiväosuudessakin ollut piilo, jota ei löydetty.

Testaajalta saatiin kommentteja, joista en hirveästi ikävä kyllä enää muista, mutta se ainakin on selvää, että ilmaisu ei ole kunnossa, kun etäisyyttä ohjaajaan on paljon. Testaajan mielestä koira oli ohjattavissa, ehkä liiankin hyvin?

Kotona olimme n. puoli kahden aikoihin, joten erittäin pitkä päivä myös koiralle. Mutta hyvin Myry jaksoi siitä huolimatta odotella ja sen jälkeen myös työskennellä :)

Vaikkei kumpikaan kokeista mennyt läpi, niin olen silti tyytyväinen Myryn suorituksiin. Odotukset olivat paljon vähäisemmät ja nyt koira toimi molemmilla osuuksilla ihan mukavasti. Emme ole juuri pahemmin isompia alueita etsineet eikä harjoiteltu erilaisia piiloja (pressupiiloa on taidettu ottaa vain pari kertaa). Lisäksi emme ole harjoitelleet alueen etsimistä pimeällä kertaakaan.

Kokeiden perusteella sai paremmin kuvan siitä, missä vaiheessa olemme harjoittelussa ja vinkkejä siihen, mitä meidän pitää vielä harjoitella. Treenimotivaatio siis korkealla ja ensi syksynä (jos päästään mukaan) uudestaan yrittämään ;)