Osallistuin Keron kanssa Pelastuskoiraliiton järjestämään raunio- ja rakennusetsintäkoulutukseen, jonka ensimmäinen osa pidettiin Lahdessa toukokuussa, seminaariosuus Espoossa kesäkuussa ja nyt viimeinen osa Salossa. Ensimmäisen päivän harjoitukseen kuului ensin kokeenomainen harjoitus sekä sitten ampumaharjoitus. Toisena päivänä oli vuorossa itse kokeen suorittaminen (ja vastavuoroisesti maalihenkilönä/häiriöhenkilönä oleminen). Kokeenomainen harjoitus sujui opettavaisesti. Siirtyminen ja paikallaolo […]
Koe
Käytiin Tuusulassa tekemässä hukkareissu Viiman kanssa taidontarkistuksen merkeissä. Kokeen järjesti UPK, testaajana virallisesti oli John Wedde, mutta mukana oli myös testaajaharjoittelijoita, joista Santeri Saarikko toimi meille ns. testaajana. Luoksepäästävyysosio oli pitkä kaikkine puheineen ja odotteluineen. Alkuun Viima malttoi olla ihan hissukseen, mutta kypsyi sitten ja haukahteli helposti. Siitä tuli varoitus, […]
Osallistuttiin UPK:n ja PHPK:n yhdessä järjestämiin kokeisiin, jotka pidettiin Asikkalassa. Takana oli kevyt treeniviikko (tiistaina viimeksi etsiskeltiin), joten koiran piti olla vetreässä kunnossa. Keventelystä huolimatta koira oli ollut nyt loppuviikosta aika nihkeä. Ehkä se jäykistyi tiistain pika-agitreeneistä, vaikkei mitään muuta kuin kontakteja tehty. Tai sitten keskiviikon pimeän rämpimiset hankalakulkuisessa maastossa […]
Osallistuttiin Myryn kanssa Pelastuskoiraliiton järjestämään koeviikonloppuun loppukokeen pimeäosuuden merkeissä perjantaina. Meidän kokeessa testaajana toimi Juha Löytöläinen. Sää oli aika perus, ei tainnut hirveästi tuulla ja vähän sateli jotain lumentynkääkin. Matkalla paikalle oli kyllä vettä sadellut, mutta täällä maasto oli kuivaa. Hallittavuusosio sujui ongelmitta. ”Seuraaminen” tehtiin kapealla heinikkoisella polulla, ja paikallaolo […]
Lauantai-illaksi matkasimme Viiman (ja Myry oli myös mukana) kanssa Turkuun, tai tarkemmin vielä Turusta ohi, Vahtoon hakukokeeseen. Viiman edellisestä taidontarkistuksesta oli ehtinyt kulua jo melkein kaksi vuotta, joten nyt oli syytä käydä suorittamassa koe, jotta koiran hälykelpoisuus säilyisi. Kokeen järjesti Varsinais-Suomen Pelastuskoirat (VSPK) ja se pidettiin kahdessa osassa eli ensin neljä […]
Illalla ajeltiin Myryn kanssa PHPK:n järjestämiin hakukokeisiin Asikkalaan. Testaajana toimi Kari Iivonen. Me pääsimme metsään toisena koirakkona, joten odotteluaika oli tällä kerralla kohtuullinen. Hallittavuusosio meni moitteettomasti, ei siis mitään ongelmia seuruuttamisessa koealueelle tai paikallamakuussa. Etsintäsuunnitelmaksi tein sellaisen, että tarkoitus oli mennä ensin tienä olevaa rajaa (lyhyt sivu), jatkaa seuraavaa raja […]
Tehtiin sitten Myryn kanssa turha reissu Kotkaan, josta palattiin vasta aamuyöllä tai aamun oikeastaan jo valjettua. Turha reissu siinä mielessä, että pimeän loppukoe ei mennyt läpi. Muutenhan reissu varmasti oli ihan opettavainen, mutta mieluummin olisin jättänyt tämän oppireissun väliin. Osallistuttiin siis Myryn kanssa KEKin (Kymenlaakson Etsintäkoirat ry) järjestämään kokeeseen. Kokeet […]
Osallistuttiin oman yhdistyksen (Uudenmaan Pelastuskoirat) järjestämiin pelastuskoirakokeisiin Vihdissä. Testaajana toimi John Wedde. Myry osallistui loppukokeen päivä- ja pimeäosuuksiin. Ensin tehtiin luoksepäästävyys kaikki koirat yhdessä, minkä jälkeen sitten odoteltiin omaa vuoroa päästä metsään. Alueelle siirryttäessä tehtiin hallittavuusosuus eli seuraaminen tietä pitkin ja sitten jätettiin paikallaoloon ja mentiin itse kymmenisen metrin päähän […]
Myry osallistui Uudenmaan Pelastuskoirien järjestämään SPeKL:n maastoetsinnän hakukokeen peruskokeen pimeän osuuteen Nurmijärvellä. Tämä oli meille kolmas yritys, ja tällä kertaa meni hyväksytysti läpi. Ensin otettiin luoksepäästävyys jo pimenevissä olosuhteissa. Yhteensä paikalla oli kolme koiraa, joista iso musta oli Myryn mielestä vähän mörkö. Sen verran jumiin koira tuntui menevän, etten saanut […]
Viima osallistui ESPYn järjestämään taidontarkistukseen, joka pidettiin Lohjalla. Testaajana kokeessa oli Tea Smeds. Matka paikalle oli mielenkiintoinen, sillä ajoin reilusti harhaan ja myöhästyin kokeen alusta vartilla. Oltaisiin oltu ekoja metsään menijöitä, mutta nyt mentiin sitten kolmantena. Ensin oli luoksepäästävyys ja se meni ihan ok. Viima oli hiljaa, mitä nyt piippaili […]
Osallistuimme tänään LUPin järjestämiin peruskokeisiin (päivä ja pimeä), jotka molemmat olivat Kirkkonummella. Testaajana molemmissa kokeissa oli Juha Löytöläinen. Ennen päiväosuutta oli luoksepäästävyyden tarkistaminen, minkä jälkeen arvottiin suoritusjärjestys. Pääsimme Myryn kanssa ensimmäisinä (meidän lisäksi kokeessa vain yksi koira). Alueelle siirryttäessä testattiin hallittavuus eli ensin mentiin seuraamista vapaana n. 50 metriä, minkä […]
Osallistuimme Myryn kanssa SPeKLin maastoetsinnän haun peruskokeen päivä- ja pimeäosuuksille. Järjestäjänä oli Espoo. Päiväkoe pidettiin Espoon Siikajärvellä ja testaajana toimi Kirsi Pitkänen. Pimeän koe oli Veikkolassa ja testaajana oli Tea Smeds. Päivä oli pitkä. Klo 17 kokoonnuimme päiväosuudelle ja saimme odotella koirien kanssa (yhteensä 6) kivan tovin ennen kuin pääsimme […]
Osallistuttiin Viiman kanssa loppukokeeseen. Koe oli LUPin järjestämä ja pidettiin Inkoossa Råbackassa. Päiväosuudessa tuli valittua ihan väärä reitti alkuun (kierrettiin kaksi sivua ja poikettiin halkaisten takaisin lähtöpisteeseen). Tältä kierrokselta ei mitään löydetty, tuulen alta kun mentiin… Jatkettiin sitten lähtöpisteestä toista reunaa ja hetken päästä Viima löysi ensimmäisen. Jatkettiin sitten taas […]
Viiman kanssa osallistuttiin pimeän peruskokeeseen. Kokeen järjesti Espy Veikkolassa (sama paikka kuin keväällä, mutta alue oli vielä kauempana eli uutta maastoa meille), testaajana oli Tea Smeds. Alkuun oli luoksepäästävyysosio ja tottisosuus otettiin sitten mentäessä hakualueelle. Me olimme vasta viidentenä, joten pääsimme matkaan vasta n. puolen yön aikoihin. Alue oli semmoinen […]
Viiman kanssa kokeiltiin maastohaun peruskoetta sekä päivällä että pimeällä. Molemmat osuudet olivat Veikkolassa Turun moottoritien lähistöllä, ihan kivat alueet kumpainenkin. Ensin oli rokotusten tarkistus, sitten luoksepäästävyys ja sitten ihan minitottis. Metsään päästiin neljäntenä. Tuuli oli aika pyörivä ja lähdettiin sitten etenemään reunoja pitkin. Aika nopsaan Viima saikin jo ekasta hajun […]