Elokuun viimeisenä viikonloppuna osallistuin Viiman ja Myryn kanssa Uudenmaan Pelastuskoirien joukkueessa (viisi henkilöä, neljä koiraa: 2 suomenlapinkoiraa, 1 lapinporokoira ja 1 australiankelpie) Kirkkonummella pidettyyn valtakunnalliseen pelastuskoirayhdistysten ryhmäkatselmukseen ”Haku päällä 2011”. Tapahtuman järjesti Länsi-Uudenmaan Pelastuskoirat.
Perjantai – Saapuminen ja yöetsintä
Perjantaina pakkauduimme ryhmämme kanssa kahteen autoon ja suuntasimme katselmuksen aloituspaikkaan Upinniemeen. Siellä pääsimme me ihmiset ja koirat esittäytymään Elisabeth Rehnille. Sitten oli vuorossa iltapalaa sekä neljään isompaan ryhmään jakautuminen. Kukin ryhmä sai sitten koottavakseen ruotsalaisen puolijoukkueteltan yöpymistä varten. Hiljaisuus alkoi 22:30, mutta eihän se uni vielä kuitenkaan tullut ja niinpä siinä tuli horrostettua jonkun aikaa, kunnes puolilta öin tuli ”hälytys”. Ihmiset ja koirat oli määrä olla hälyvarustuksessa vartin päästä tienvarrella odottamassa. Päätin sitten ottaa Viiman matkaan mukaan.
Kyyditys tapahtui peräkärryillä, joihin ahtautui useampi ihminen ja koira. Ahdasta oli, mutta hyvin kuitenkin mahtui ja matka johtopaikalle sujui mallikkaasti. Johtopaikalla odoteltiin, jaettiin koirakoihin ja lähdettiin alueille samaisilla peräkärrykyydeillä. Viimalle osui sitten onni päästä etsimään.
Meidän alue oli kohtuu selvärajainen: tie, polku, lampi, metsä ja tie. Kahta alueen rajaa rajoittivat alueet, joilla työskenteli toinen koira, joten piti olla tarkkana, ettei oma koira menisi turhaan toisen alueelle. Eipä tuosta etsimisestä sen kummempaa kerrottavaa ole, alueen rajoja lähdettiin kiertämään ja yritin pitää koiran pois toisten alueilta. Kerran Viima sai vähän hajua, mutta ei tarkentanut sitä sitten pidemmälle. Lammen jälkeen oltiin aika lähellä toista koirakkoa, mutta siitäkin selvittiin. Sitten aika pian Viima irtosi aika kauaksi ja ajattelin, että meni jo väärälle alueellekin. Kutsuin jo koiraakin pois, mutta eihän se siinä lähistöllä enää ollut. Sitten alkoikin haukku. Viima olikin aika kaukana ja siellä se sitten paukutti, kun me juoksimme paikalle. Hyvin jaksoi haukkua koko sen ajan. Paikalla oli kaksi henkilöä, joilla oli kuulossa häikkää. Paikalla oli ollut kolmaskin henkilö, oli lähtenyt paikalta pois hieman ennen koiran tuloa. Löydetyt henkilöt piti saada johtopaikalle ja yksi porukastamme (meitä oli kolme henkilöä) lähti viemään heitä sinne. Mietimme sitten kartturin kanssa, mitä tehtäisiin ja päätettiin pyytää viereisen alueen koirakko tsekkaamaan, jos saisivat jäljen tästä kolmannesta henkilöstä.
Tähän meni jonkin verran aikaa, ja sitten meille vaihdettiin toinen kartturi, ja tämänkin tilalle vielä uusi. Ei kuitenkaan ehditty enää lähteä etsimään (viereisen koirakon aluetta), kun etsintä jo päättyi. Sinänsä mielenkiintoinen juttu kuitenkin tuli havaittua, että tie, jota pitkin olimme sitten kävelleet ja odotelleet sitten teiden risteyksessä, niin siinä ihan vieressä oli makoillut tämä kolmas henkilö. Tuli siis konkreettisesti todettua, että löytö voi olla ihan lähelläkin ja että koiran pitäisi pitää kaikki aistit avoinna myös silloinkin, kun se ei varsinaisesti etsi vaan on esimerkiksi siirtymässä alueelle tai odottelee jotain.
Etsimisen jälkeen palasimme sitten majoituspaikalle peräkärrykyydillä ja pääsimme vihdoin nukkumaan. Yöunta ruhtinaalliset kaksi tuntia, mutta onneksi ei sentään satanut vaan oli ihan lämmin yö.
Lauantai – Pelastuskoiraparaati ja tehtävärastit
Lauantaiaamuna syötiin aamupalaa seitsemän aikoihin. Siitä sitten jatkoimme kohti Kirkkonummen keskustaa ja toria, missä koko osallistujaporukka osallistui Kirkkonummi-päiviin pelastuskoiraparaatissa. Jokainen ryhmä oli edustavasti hälytysvarustuksessa koiriensa kanssa paikalla. Siinä samalla kerrottiin pelastuskoiratoiminnasta ja esiteltiin ryhmät. Kaikki koirat käyttäytyivät fiksusti ja rauhallisesti. Oli kuulema todella vakuuttavan näköistä :) Tällä kerralla Myry pääsi patsastelemaan paikalle ja hoiti kyllä tämän homman ihan mallikelpoisasti.
Paraatin jälkeen olikin sitten aika siirtyä ensimmäiselle varsinaiselle rastille. Jokaiselle rastille siirryttiin ryhmänjohtajille annetun kirjekuoren sisältämien ajo-ohjeiden turvin. Paikan päällä saimme sitten tarkemmat ohjeistukset (mm. mitä tapahtunut, keitä kateissa, mikä alue jne). Kullakin rastilla oli yhteensä tunti aikaa suoriutua annetuista tehtävistä.
1. rasti: Pato
Ensimmäiseksi varsinaiseksi rastiksemme saimme patorastin, joka oli Pikkalan kartanon läheisyydessä olevalla Pikkalanjoella. Pari tyyppiä oli kadonnut, tarjolla oli pari kanoottia (yhdessä meloja) ja etsittävänä oli joen varren molemmin puolin 10m leveydeltä aluetta. Teimme suunnitelman, jossa ryhmänjohtaja koiransa ja kartturin kanssa otti yhden kanootin ja meni sillä joen toiselle puolelle etsimään, toiseen kanoottiin meni toinen koirallinen (ja valmiina ollut meloja) ja sitten me Viiman ja kartturin kanssa lähdimme etsimään joenvartta itäpuolelta.
Paikoin oli vähän risukkoisempaa maastoa, mutta ihan kohtuullisesti sain Viimaa kuitenkin ohjattua lähelle rantaa, mistä sillä oli mahdollisuus saada hajua. Pelto kyllä veti aika paljon puoleensa ja olihan se tietysti helpompikulkuistakin. Yritettiin pysyä kanootin takana, jottei se olisi häirinnyt meitä tai me emme olisi häirinneet kanootilla menevää koirakkoa. Jonkin ajan päästä tulikin sitten ensimmäinen löytö kanootista käsin, mutta me saimme vielä jatkaa matkaa, koska yksi henkilö oli vielä löytymättä.
Matkalla bongattiin rannasta yksi ns. haamu, jonka Viima kävi onneksi kuitenkin haukkumassa. Sitten tulikin jo aika pian ilmoitus, että toinenkin henkilö on löydetty (joen toiselta puolelta) ja että voimme palata takaisin johtopaikalle. Sinne pääsimmekin sitten kanootilla. Olipa ihan mukavaa päästä vähän melomaankin :)
Saapumassa johtopaikalle. © Martti Koponen.
2. rasti: Ericsson
Seuraavaksi suuntasimme Jorvaksen suuntaan Ericssonin rakennuksille. Siellä olikin sitten yhteisrasti toisen ryhmän kanssa. Alueella oli kateissa kaksi henkilöä, diabeetikko sisällä rakennuksessa ja toisen oli nähty kirmaavan ulkopuolella. Jako tehtiin niin, että toisen porukan yksi koirakko meni rakennukseen ja toinen lähti ottamaan jälkeä alueen yhtenä rajana olleesta aidasta. Meidän porukasta toinen koirakko lähti metsään rakennusalueen ulkopuolelle ja me Myryn kanssa jäimme sitten tarkistamaan rakennusalueen.
Aloitimme, kun jälkikoira oli napannut jäljen ja siirtynyt aidan toiselle puolelle. Lisähaastetta tehtävään toi se, että kahden rakennuksen välissä olevan lasisillan alle tai toiselle puolelle ei saanut mennä, mutta se oli onneksi ihan siinä alkuvaiheessa ja se läpäistiin ongelmitta.
Myry työskenteli kyllä hyvin ja oli virta päällä. Kaikki kolot ja kulmat piti käydä tarkentamassa. Yhdessä paikassa (alatasolla jätteiden yms keruupaikassa) se merkkasi todella paljon (otti kerran rullan suuhunsakin), mutta ei sieltä mitään löytynyt, joten jatkettiin eteenpäin. Myry merkkaili myös hieman aidan toiselle puolelle (siellä oli toinen koirakko). Piha-alue saatiin käytyä läpi ja sitten tarkistettiin myös johtopaikan läheisyydessä olleet varastotilat, mutta eipä niistäkään mitään löytynyt. Palattiin siis johtopaikalle ja ilmoitettiin alue käydyksi ja tyhjäksi. Aikaa jäi, jos meidät olisi laitettu etsimään lisää, mutta aika pian tulikin tietoon, että molemmat kadonneet on jo löydetty.
Myryn työ hoidettu.
3. rasti: Rikosrasti
Seuraavaksi meillä oli vuorossa ns. rikosrasti. Kaksi naishenkilöä oli kateissa edellisen yön juhlien jäljiltä ja heitä lähdimme maastoon etsimään. Alue jaettiin puoliksi ja meille jäi se puoli, missä oli pelkkää metsää (toisella koirakolla oli myös kaikenlaisia hökkeleitä jne). Päätin ottaa Viiman, kun ajattelin säästää Myryä seuraavalle rastille, jos siellä olisi jotain erikoista.
Viima oli kyllä jo vähän väsynyt eikä alkuun oikein irronnut kovinkaan kummoisesti. Ehti käydä jossain p*skassakin pyörimässä. Kun lopulta edettiin sen verran, että kiivettiin kallion päälle, Viima irtosi. Sitten Viima alkoi haukkua jyrkänteen reunalla, mutta mitään siinä ei näkynyt, vaikka katseltiin ympärille. Jossain kuitenkin selkeästi haisi jotain. Lopulta Viima selvitti itse reittinsä alas kiertämällä ja me perässä. Hetken päästä Viima sitten alkoi taas haukkua. Nousi puuta vasten ja haukkui. Siellä oli selvästi jotain. Selvisi, että puunoksalla roikkui paidan kappale, joka oli ”verinen”. Hieno esineilmaisu!
Ilmoitettiin löydöstä johtoon, minkä jälkeen jatkettiin matkaa. Viima tosin samantien alkoi taas haukkua muutaman metrin päässä. Sieltä löytyi sitten rintaliivit. Hieno esineilmaisu jälleen kerran ja paljon namia koiran nassuun. Ilmoitus johtoon ja taas jatkettiin matkaa. Kovin pitkään ei kävelty, kun näin koiran saaneen hajua ja sitten häntäkin heilui. Yllätys oli pienoinen, kun saavuin paikalle. Edessä oli todella hankalassa paikassa mahallaan erikoisessa asennossa retkottava nainen, ympärillään oksia ja naruvirityksiä. Pää oli ”veressä”, housut likaiset ja ylävartalo peitetty takilla. Viiman ilmaisu oli taas hyvä ja koiran käytös myös, pysyi yläpuolella eikä mennyt esimerkiksi härkkimään henkilöä. Laitoin koiran kiinni ja annoin palkan. Sitten aloimme säätää.
Tämä osuus meni sitten vähän pieleen. Henkilö oli niin oudossa asennossa, ettei aluksi tullut mieleenkään lähteä siirtämään. Samalla tosin unohtui tarkistaa, että hengittääkö henkilö. ”Hälytyskeskuksesta” tuli ohjeita yrittää siirtää henkilöä. Olisi pitänyt vain pitää oma päänsä eikä yrittää liikuttaa. Toki olisi pitänyt tarkistaa, onko muita vammoja kuin päävamma. Ja rauhoitella tajuttomana olevaa henkilöä. Onneksi tämä oli vain harjoitus, joten näistä yllättävistä tilanteista kyllä oppii ja muistaa.
Ryhmämme toinen koirakko jatkoi sitten lopun alueen läpikäyntiä ja toinenkin henkilö löytyi ilmeisesti siitä aika läheltä mutta jyrkänteen toiselta puolelta alhaalta. Saldona siis esine- että ihmislöydöt aikarajan sisällä.
4. rasti: Suunnistus
Viimeinen rasti olikin sitten Meikolla ns. kylmärasti eli siellä meidän perässä ei ollut ketään tarkkailemassa. Kyseessä oli suunnistusrasti, jossa ryhmässä suunnistettiin rastilta toisella ja vastattiin rastilla olleisiin kysymyksiin. Yhteensä rasteja oli 8 plus bonusrasti. Rastien noukkiminen sujui varsin jouhevasti. Päätettiin sitten käydä hakemassa se bonusrastikin, vaikka aika alkoikin mennä vähän tiukille. Bonusrasti löytyikin, minkä jälkeen pistettiin jo vähän juoksuksikin. Onnistuin sitten itse törmäämään polulla pariin oksaan ja sain otsaani varsin mukavan skraidun, hienoa. Määräajassa löydettiin rastit, vastattiin kysymyksiin ja palautettiin vastaukset tulevaan yöpaikkaamme.
Olipa nättiä maastoa. Olisi siis voinut kulkea siellä vähän enemmänkin :)
Sunnuntai – Katselmuksen päätös ja palautteet
Sunnuntaina oli jäljellä enää palautetilaisuus. Ensin ryhmänjohtajat kertoivat lyhyesti, miten ryhmällä oli mennyt. Sen jälkeen testaajat antoivat omat kommenttinsa kultakin rastilta (jokaisella rastilla oli siis liiton testaaja kiertämässä koirakoiden mukana, meillä kävi niin, että testaaja oli mukana juurikin meidän koirakon mukana). Lisäksi rastivastaavat kertoivat myös omat kuulumisensa.
Tämän lisäksi oli myös hieman palkintojen jakamista. Suunnistusrastin osalta palkittiin kolme parasta joukkuetta. Ainoastaan kaksi joukkuetta oli käynyt noukkimassa bonusrastin, joten sillä perusteella meidän joukkue oli sitten toinen (voittajalla oli kaikki vastaukset oikein, meillä oli mennyt joku väärin). Sitten saimme kaikki vielä sponsorisäkit ja kahvittelun jälkeen pääsimme kotimatkalle.
Olipa oikein mukava viikonloppu samanhenkisten ihmisten parissa :) Järjestelyt pelasivat, aikataulut pitivät, rastit olivat mielenkiintoisia ja paljon tuli jälleen kerran taas opittua. Siinäpä ne tärkeimmät :) Kiitos kovasti järjestelyissä mukana olleille!
Linkkejä
- Kirkkonummen Sanomat, nro 68/2011 (pdf, ks. s. 12, ihan tarkkaan jos katsoo sitä koirakuvaa, niin vasemmassa yläkulmassa näkyy meidän porukkaa ja vähän Myryä)
