Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

Vanhalle koiralle uusia temppuja? Osa 4.

Neljännessä (ja todennäköisesti) viimeisessä vanhalle koiralle uusia temppuja -sarjassa jatketaan siitä, mihin edellisissä osissa jäätiin (ks. osa 1, osa 2 ja osa 3). Uusille lukijoille tiedoksi, että kyseessä on rullailmaisuketjun opettaminen vanhemmalle koiralle. Uuden tempun opettaminen todellakin on mahdollista huolimatta koiran iästä. Loppupeleissähän kyse on vain oikeasta vahvisteesta (ja vahvisteen suunnasta), vahvistetiheydestä ja kriteeristä. Toki ohjaajan mekaanisilla taidoillakin on merkitystä ;)

Kertausta

Ilmaisuketju koostuu selkeistä isoista palasista, jotka edelleen voidaan jakaa pienempiin palasiin. Näitä palasia voidaan harjoitella ensin erikseen, ja kun toiminta on saatu aikaiseksi, ketjutetaan niitä seuraavan palasen kanssa yhteen.

Viiman kanssa rullailmaisun suhteen olimme päässeet siihen, että koko ketju oli liitetty yhteen, mutta palasten vihjeet olivat vielä mukana (kohteeseen kosketus -> rulla-vihje -> rullan otto -> rullan luovutus -> näytölle alustalle). Näistä palasista vahvin palanen oli viimeisenä eli näytölle meneminen. Sen sijaan alkupalasten (kohteeseen kosketus -> rullan otto) liittäminen toisiinsa oli vielä vaiheessa, joten sitä palasta oli tarpeen vahvistaa vielä lisää.

Tässä yksi video lokakuulta. Videolla vahvistetaan kuppiin koskemista, josta palkkioksi koira saa vihjeen ottaa rulla suuhunsa. Treenirutiineilla (siirrot) taataan se, että vahvistetiheys säilyy hyvänä ja että onnistumisprosentti on hyvä (mm. Viima tässä vaiheessa ottaa helposti rullan suuhunsa ilman kuppiin koskemista). Kun kuppiin koskeminen + rullan ottaminen sen jälkeen onnistuvat, lisätään mukaan ketjun viimeinen palanen eli näyttö (vahva). Sanallinen vihje ottaa rulla suuhun häivytetään, kun kuppiin koskeminen + rullan otto ovat riittävän vahvoja.

Sanallisen vihjeen häivytys

Kohteeseen koskemisen jälkeen koira saa sanallisen vihjeen ottaa rulla suuhunsa. Tavoitteena on kuitenkin, että kohteeseen koskemisesta itsestään tulisi vihje ottaa rulla suuhun, joten sanallinen vihje on syytä häivyttää riittävän hyvissä ajoin. Mitä tarkoittaa riittävän hyvissä ajoin? Itse selvitän tämän yksinkertaisesti testaamalla, mitä koira tarjoaa.

Mitä koira tekee sen jälkeen, kun se on koskenut kohteeseen eikä saa sen jälkeen sanallista vihjettä tai palkkaa? Tarjoaako koira jotain muuta käytöstä? Tarjoaako koira kenties rullan ottamista suuhun? Jos koira tarjoaa rullan ottamista suuhun, niin silloin on hyvä hetki häivyttää sanallinen vihje, ja vahvistaa hetken aikaa tätä kohteeseen koskemisesta seuraavaa rullan ottamista.

Tässä vaiheessa on hyvä tilaisuus vahvistaa oikeaa käytöstä, ja jättää koiran todennäköisesti tekemät muut oikomiset huomiotta. Näitä tilanteita ovat esimerkiksi sellaiset, joissa koira ottaa rullaa suuhunsa ilman, että koskee ensin kohdetta. Esimerkiksi Viima teki tätä myös. Ja kun välillä testailin koko ketjun kanssa, niin ketju yksinkertaisesti vain hajosi. Vaikka viimeinen palikka olikin se vahvin, niin se ei riitä, jos jossain päin ketjua on jokin kohta, mikä ei vain toimi. Meillä se oli juurikin tuo kohteeseen koskemisen ja rullan ottamisen välinen liitos.

Kun tämä ketjun palanen toimii riittävän hyvin (sinä määrittelet sen!), otetaan mukaan ketjun loput palaset, joiden pitäisi olla erityisen vahvoja (koska niitä on harjoiteltu eniten) ja palkkaus siis vasta näytöltä.

Tässä toinen video lokakuulta. Videolla tehdään ensin kuppiin koskemista ja rullan ottamista ilman vihjesanaa, minkä jälkeen lisätään ketjuun vika osa eli näyttö.

Tässä vielä kolmas video lokakuulta. Tämän videon jälkeen jäin fiiliksiin, että meininki on niin apuvälinevoittoista, että seuraava steppi olisi lisätä mukaan avustaja.

Etäisyyden lisäys

Kun ketju toimii lyhyellä etäisyydellä (kuten em. videoissa), lisätään etäisyyttä kohteen ja ohjaajan välillä. Jos yksin harjoittelee, niin tällöin voi viritellä kohteen asteittain kauemmaksi. Parasta tietysti olisi, jos voi hyödyntää toista ihmistä, joka pitelee kohdetta. Alkuun etäisyys pidetään lyhyenä, ja ylipäänsä alkuun testataan, että koira koskee myös vieraan pitämää kohdetta. Palaset voidaan nopeasti testata, ja yhdistää sen perusteella, miten koira käyttäytyy. Joillekin toisen ihmisen pitämä kohde voi olla jo suuri muutos, kun taas toiselle koiralle tällä ei välttämättä ole mitään vaikutusta. Koiran mukaan siis kriteerin nosto.

Viiman kanssa testattiin kotosalla, miten toimii toisen henkilön kanssa. Etäisyyttä oli alkuun ihan vain metrin verran. Viima kävi koskemassa toisen henkilön pitämään kuppiin, otti rullan, toi sen minulle ja meni näytölle. Muistiinpanopaperissa on merkintä tästä treenistä 25.10.2012. Kolme onnistunutta toistoa, pari virhettä. Tämän jälkeen ei olla enää rullailmaisua harjoiteltu.

Jatkossa

Kun etäisyyttä on lisätty muutamiin metreihin tutuissa ympäristöissä eli on tehty alkuyleistystä esimerkiksi kotosalla, viedään käytöstä muihin ympäristöihin. Ideaalia olisi, jos tässä alkuyleistysvaiheessa mukana olisi jo erilaisia häiriöitä. Häiriöiden huomioimisessa auttaa, jos tekee listaa niistä asioista ja tilanteista, jotka omalle koiralle ovat häiriöitä. Häiriöt voi sitten järjestellä vaikeustason mukaisesti, ja listausta voi hyödyntää treenien suunnittelun ja toteuttamisen yhteydessä. Ensin treenataan helpompien häiriöiden yhteydessä, kunnes edetään vaikeampiin häiriöihin. Aivan kuten muussakin koulutuksessa, muistetaan sopiva kriteerin nosto :) Kun häiriöt eivät ole enää häiriöitä helpossa ympäristössä, on niitä helpompi hyödyntää muissa ympäristöissä treenatessa.

Todennäköisesti ainakin alustan häivytys tapahtuu luonnostaan (ellei jo ole tapahtunut), mutta kohdetta ennen rullan ottamista on hyvä pitää mukana, koska todennäköisesti koira vielä yrittää oikaista ottamalla rullan liian aikaisin suuhunsa. Tämä voi tapahtua esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa koira näkee ihmisen kaukaa tai toisaalta, jos ihminen on niin hyvin piilossa, että koira ei heti onnistu tarkentamaan hajua, vaan nappaa rullan suuhunsa pelkästä hajusta. Koiran käytöstä tarkkailemalla huomaa kyllä.