Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

Teini-Potter eli 8-9 kk

Koska vitkuttelin kuukausiraportin tekemistä, niin laitanpa kaksi kuukautta kerralla! Tätä kirjoittaessa Potter ei vielä ole täyttänyt yhdeksää kuukautta, mutta se tuskin haitannee.

Aiemmat kk-katsaukset löytyvät: 7kk, 6kk5kk4kk ja 3kk.

Arkielämää

Arkirutiineissa ei ihmeellisiä muutoksia. Ulkoilutan edelleen koirat erikseen: aamulla Disco ja Potter, sen jälkeen Disco ja Kero, päivällä pidempi lenkki Potterin kanssa ihan vain kaksin, sen jälkeen Disco ja Kero. Illalla vielä erikseen ensin Potterin kanssa, sitten pääsevät Disco ja Kero. Olen muutamia kertoja tosin tehnyt myös pieniä poikkeuksia, kuten joinain aamuina ottanutkin kolme (!!!) koiraa mukaan. Tai sitten olen ottanut Potterin seuralaiseksi Discon agilitytreeneihin, jolloin Potter on päässyt mukaan Discon loppuverkkalenkille. Ja kun olemme käyneet tekemässä omaa treeniä hallilla, on mukaan lähtenyt bordercolliekaksikko.

On myös tullut mietittyä todella paljon rotuun liittyviä asioita. Olen mm. kuunnellut podcasteja, joissa keskustelijana on ollut etologi Kim Brophey ja luin myös hänen kirjansa ”Meet Your Dog”. Tähän lisäksi päälle lisäpohdinnat mm. omaehtoisuuden vaalimisesta ja siitä, miten koiran ääntä on kuunteltava, ja toisaalta sitten se, miten seurata sitä omaa polkuaan omaan tahtiin. On ollut hyvin raskasta (ja toki opettavaista näin jälkikäteen katsottuna) selvitä välillä ihan päivittäisistä jutuista, koska syystä tai toisesta koira reagoi erilaisiin asioihin ja tilanteisiin tavalla, mikä ei välttämättä herätä luottamusta muissa asukeissa. Yksi hyvin havainnollistava luento tuli myös kuunneltua. Siinä Jaana Pohjola kiteytti koiran aggressiivisuuteen liittyviä seikkoja. Laitan luennosta tekemäni piirroksen, koska se mielestäni kuvastaa hyvin myös tilanteita, joita Potterin kanssa on ollut tarpeen miettiä.

Kuvitus Jaana Pohjolan luennosta ”Koiran aggressiivinen käyttäytyminen”

Jos miettii esimerkiksi ulkoiluja. Varsinkin aamulla Potter on edelleenkin hyvin kiihkeä ensimmäiset minuutit. Se ei suoranaisesti hauku, mutta ääntelee ja välillä saattaa haukahtaa kimeästi. Se myös liikkuu hyvin töksähtelevästi, vähän kuin haluaisi kiihdyttää, mutta sitten se jarruttelee. Joissain tilanteissa se saattaa napata jalasta kiinni tai toisesta koirasta, joten on pitänyt miettiä vaihtoehtoja tällekin. Turhautumista ja uudelleen kohdistettua toimintaa, kun iskee konflikti päälle (esim. just ”haluan äkkiä edetä pois tästä, mutta en pääse, nappaanpa kiinni vähän tästä, mikä tässä nyt vieressä sattuu olemaan”).

Se, mikä meillä on toiminut viime aikoina kivasti, on ollut mm.

  • Namien heittely eteenpäin huolimatta siitä, mitä se koira tekee (esim. vaikka ääntelee, mutta ottaa kontaktia). Ajattelen tässä sitä, että haluan palkita haluttua käytöstä (kontakti minuun, hihna pysyy löysällä -> heitän namin eteenpäin, jolloin koira saa kiihdyttää napatakseen namin) ja jossain vaiheessa se tunnetila seuraa perässä.
  • Jo heti alkuvaiheessa tehdään vetoleikkimistä ja Potter saa purkaa kiihkoaan. Tässä yksi kerta oikeasti revittiin sitä lelua ja leikittiin koko tuo pätkä metsän puolelle ja yhtään kiihkoääntelyä ei koiralta tullut, ja siitä päästiin jatkamaan lenkkiä varsin rennohkoissa tunnelmissa.

Lenkkien alku voi siis olla välillä aikamoista kaaosta. Mutta olen nyt oppinut, että estelyyn tai näennäiseen ”rauhoittumiseen” ja odotteluun ei kannata ryhtyä. Edetään reippaasti sinne, missä voin antaa Potterin mennä vähän vapaammin ja missä ei tarvitse kytätä muuta liikennettä.

Siitä päästäänkin seuraavaan, muu liikenne. Olen positiivisesti yllättynyt, miten Potter on alkanut sisäistää niitä konsepteja, mitä olemme jaksaneet ahkerasti harjoitella rauhallisissa tilanteissa. Esimerkkinä vaikkapa se, että jos jossain näkyy koira, niin Potter ei vedä siitä kilareita, vaan sen ensimmäinen reaktio on kääntyä minua kohti. Palkkaan käytännössä aina Potterin, kun se oma-aloitteisesti kääntyy minua kohti huolimatta siitä, oliko siellä edessä ketään tai mitään. Usein ei ole, mutta välillä on. Joskus olen vasta Potterin kääntymisen jälkeen huomannut, että todellakin siellä on koiranulkoiluttaja.

Toinen positiivinen juttu on se, että enää lenkillä ei tarvitse itsekään hermostua siitä, että ”apua, tuolta tulee joku koira, mihin me päästään tästä nyt äkkiä” ja ajatella, että ”hitsit, että taas saa hävetä”. Edelleenkin pyrin välttämään suorat ohitustilanteet ja mieluummin väistän ihan toisaalle tai teen täyskäännöksen. Mutta jos tilanne ei mahdollista tätä, niin olemme selvinneet näistä tilanteista oikein hyvin. Tosi iloinen olen etenkin noista täyskäännöksistä, koska saan sanallisella ”takaisin”-vihjeellä Potterin kääntymään ja tulemaan luokseni.

Noissa koirakohtaamisissa ja kääntymistilanteissa käytän tosi paljon CU-pelejä hyödykseni. Yksi suosikkipeleistä on ping pong, missä koira ottaa ensin kontaktia ja sen jälkeen sille heitetään nami etsittäväksi, ja kun nami on löytynyt, koira palaa takaisin eteen ottamaan kontaktia, minkä jälkeen nami heitetään toiseen suuntaan. Tässä tulee tosi kivasti toimintaa koiralle. Ja juuri tämmöisen liikkuvaisen kanssa toiminnalla kaiken kiihkon yms purkaminen on osoittautunut todella näppäräksi ja ilmeisesti varsin palkitsevaksi myös koirallekin, koska se on näissä peleissä heti mukana ja edistymistä tapahtuu. Toinen simppeli peli on ollut up & down, missä nami tiputetaan koiran eteen aina, kun koira ottaa kontaktia. Olen huomannut, että jos Potterin olemus vaikuttaa kiihkeältä, niin ping pong on parempi. Up & down sopii taas sellaisiin tilanteisiin, missä koira on valmiiksi jo varsin rento.

Videoesimerkki joistain lenkin aikana tekemistämme jutuista:

10.12.2021 Lenkkitreeniä

Mitä tulee sitten muihin arkielämän asioihin, niin käsittelyissä jatketaan edelleen omaehtoisuuden vaalimista. Viimeisten viikkojen aikana työstössä ovat olleet mm. kynnet, koppa ja takki. Tämä on aika pitkällistä puurtamista ja itselle voi olla haastavaa edetä sopivaa tahtia. Ja välillä tulee kyllä fiilis, että eteneekö tämä yhtään mihinkään. Voisi olla tosi helppoa sanoa, että kyllähän sen koiran vain pitää oppia sietämään kaikkea ja sille pitää voida tehdä sitä ja tätä. Kyllä, mutta jos katsoo tuota piirrostakin, niin siellä on isolla mm. pelko. Ja nimenomaan pakottamiseen liittyvissä tilanteissa voi olla hyvin suuri riski isommalle konfliktitilanteelle. Se, että koira antaa käsitellä, ei tarkoita välttämättä sitä, että se pitäisi siitä ja olisi stressaavaa koiralle, ja etteikö tilanne voisi jossain kohtaan eskaloitua.

Olen pyrkinyt nyt tarkkailemaan nimenomaan Potterin kehonkieltä. Silmät ovat yksi selkeimmistä merkeistä, sillä mitä enemmän valkoista näkyy, sen ikävämpi tilanne se on koiralle ja sitä haluan välttää. On tullut myös huomattua, että Potter ei välttämättä edes varoita murisemalla, vaan se siirtyy suoraan käyttämään hampaitaan.

Esimerkiksi noissa käsittelyharkoissa olen käyttänyt kaikissa starttinappulaa eli koira itse tekee aloitteen siitä, että tapahtuu jotain. Ja merkkaan tilanteen ja palkkaan sitten, en siis palkitse siinä samalla, kun tilanne tapahtuu. Poikkeus tähän on ne tilanteet, jotka on vain ”pakko” tehdä juuri sillä hetkellä, kuten esimerkiksi, jos menemme ulos ja laitetaan valjaat. Tai olemme tulleet sisälle ja pitää pyyhkiä. Treenitilanteet ja ns. tehtävät tilanteet pyrin erottamaan selkeästi toisistaan. Samoin jos teen muita käsittelyharjoituksia, esimerkiksi ihan vaan peruslääppimistä, teen usein niin, että pyrin lopettamaan koskemisen heti, jos koira esim. liikahtaa tai välillä ihan vain niin keskeytän silityksen ja katson, mitä koira tekee. Usein Potter tulee likemmäksi tai läppää tassulla merkiksi, että saa jatkaa.

Videoita harjoituksista:

26.11.2021 Kuonokoppatreeniä kupilla
26.11.2021 Kynsienleikkuutreeniä, tässä Potterilla starttinappulana tassun antaminen (en leikkaa kynsiä)
5.12.2021 Loimitreeniä

Discon ja Keron kanssa elo on pääasiassa sujunut varsin ok. Potterilla on hyvin vahva taipumus huolehtia resursseistaan. Resurssi voi olla oikeastaan mitä vain, ja haastavimmat tilanteet ovatkin juuri sellaisia, missä ei näennäisesti ole mitään. Esimerkiksi Potter on lepäämässä paikassa x ja toinen koira liikkuu paikkaan y. Kerran tilanne taisi tulla niin yllättäen, että Potter suoraan unesta syöksyi Keron kimppuun (Potter oli keittiön nurkassa nukkumassa, Kero oli menossa juomaan vettä). Tärkeätä on siis vaalia sitä, että jokaisella koiralla on oma, rauhallinen unipaikka ja toisaalta myös, että jokaisella koiralla on oikeus liikkua.

Tiedostan myös sen, että olen myös itse resurssi. Pennusta alkaen Potterille on opetettu sitä kaavaa, että jokainen saa omalla vuorollaan, ja jos se toinen koira tulee siihen viereen, niin se on myös Potterille hyvä mahdollisuus saada lisää hyvää. Ruokailu- ja herkkujen jakotilanteet ovat hyvin selkeät, ja niissä ei ole ollut konflikteja (bordercolliet menevät omiin häkkeihinsä odottamaan). Myös kotitreenitilanteissa omat vuorot ja taukopaikat ovat koirille hyvin selkeät, ja edelleen palkitsen Potteria siitä, että se pysyy omassa häkissään silloin, kun toinen koira tulee tekemään omaa treeniään.

3.12.2021 Odottaminen on väsyttävää puuhaa. Potter häkissään odottamassa omaa jumppatreenivuoroaan.

Ja jos tässä vielä muuta arkimeininkiä miettii, niin kyllä, edelleen Potter haukkuu asioille. Välillä vähemmän, välillä taas enemmän. Usein aamulla tiettyyn aikaan (ehkä joku liikkuu aina siihen aikaan ulkona) tai jos kuuluu joku erikoinen ääni jostain (tai telkkarista!). Möykkäämisen määrä ja kesto tuntuvat riippuvan hyvinkin paljon kuormitustilasta. Ja haukkua voi edelleen tulla myös ulkona, jos alkulenkistä esimerkiksi tiellä käveleekin joku toinen koira juuri sillä hetkellä, kun osumme paikalle. Tai autossa, kun olemme menneet treenipaikkaan ja avaan takakontin, ja etenkin, jos samaan aikaan sattuu näköpiiriin joku toinen koira (Potter matkustaa peitetyssä häkissä).

Paljon on siis asioita, joita treenataan, mutta toisaalta fiilis on sellainen, että homma edistyy koko ajan. Niin, ja Potter muuten nostaa satunnaisesti lenkillä jalkaansa pissatessaan, ei vielä merkkaile siihen malliin kuin vanhemmat, mutta nyt lenkin aikana pissataan sen yhden pissan sijaan jo muutamia kertoja.

Videoesimerkki, mitä huomioidaan autosta poistuttaessa. Alkuun muutamia up&down autossa, sitten vastaavasti myös ulkona muutama toisto näitä ennen kuin edetään muualle. Nämä tilanteet ovat helpompia silloin, kun treeni on ohitse ja/tai olemme tulleet kotia.

14.11.2021 Autosta poistumisen rutiinit
22.11.2021 Poikien leikkimistä pihalla
25.11.2021 Lätäkkökivaa lenkillä

Harrastusjuttuja

Harrastusrintamalla ei uusia ihmeitä olla tehty. Pääasiassa olemme jatkaneet omaa polkuamme sen suhteen, että emme käy missään yhteisissä treeneissä tai tapahtumissa. Hallissa toki pyrin käymään kerran viikkoon. Siellä olemme tehneet mm. häkkileikkejä ja muita sellaisia juttuja, mistä on jatkossa iso hyöty lajiharjoituksia ajatellen. Mutta mitään agilityesteitä emme ole vielä tehneet, ei edes putkea, vaikka se on joka kerta ollutkin siinä ihan tyrkyllä.

Mutta agilityyn liittyviä perustaitoharjoituksia olemme kyllä tehneet. Koen, että näillä harjoituksilla on iso rooli siinä, että Potterista kehittyy hienosti korkeassakin vireessä ohjausta seuraava ja sanallisia vihjeitä kuunteleva koira. Tukena tässä itselläni on se, että olen Discon kanssa käynyt tätä polkua ja tehnyt vastaavanlaisia harjoituksia. Toki koirat ovat erilaisia ja eri asioihin on pitänyt panostaa ihan toisella tavalla. Olen myös aina välillä tutkaillut Discon treenivideoita tältä ikäkaudelta. Siinä missä Discon kanssa pystyi tekemään treeniä häiriöisessä hallissa, missä muut koirat treenasivat viereisillä kentillä, ei Potterin kanssa sellaisesta voisi vielä edes kuvitellakaan pitkään aikaan.

Ison treeni-innostuksen nimenomaan agilityä kohtaan sain tuossa joskus taannoin, kun päätin laittaa H360-ohjelman treenit Notion-sovellukseen. Itseäni motivoi näemmä se, että pystyn seuraamaan tekemistä Kanban-tyyppisesti. Näen, mitkä harjoitukset ovat tulossa, mitä ollaan tekemässä ja mitkä ovat ns. tehtyjä (tehty ei tosin tarkoita sitä, etteikö niitä enää tehtäisi, vaan sitä, että voidaan siirtyä seuraavalle tasolle). Ja siistiä seurannan kannalta on, että voin lisätä videoita ko. treeniin liittyen, samoin linkit harjoituksen ohjeistukseen ja mallivideoihin jne.

Esimerkkinäkymä meidän treenikirjanpidosta

Potterin kanssa sujuu varsin mallikkaasti mm.

  • Häkkiin meneminen eri kulmista (hyvää pohjustusta myöhempiä putkitreenejä ajatellen)
  • Vapautuksen odottaminen (häkissä pysyminen on tosi selkeä kriteeri)
  • Häkistä vapautus ja hakeutuminen vahvistealueelle (häkin edessä, takana, sivulla)
  • Vetoleikki ja lelun tuominen käteen
  • Lelusta irroitus ja siitä vihjeiden kuuntelu (onko se sitten takaisin häkkiin, vai istu, maahan tms)
  • Pantakuljetus ja lentävä lähtö (tämä yleensä niin, että lelusta irroitus, siinä samalla otan pannasta kiinni, pyörähdetään ympäri, mahdollisesti pieni hetsaus ja vihje mennä esim. häkkiin)
  • Tötsän kierto on ihan uusi juttu ja nimenomaan sellaisena versiona, että mukana on vähän etäisyyttä ja koira kiihdyttää
  • Vahvistealueelle hakeutuminen ja siinä pysyminen, vaikka edessä olisi jokin häiriö. Esimerkiksi edessä on heitetty lelu, kutsun Potterin häkistä, Potter tulee viereeni ulkokehään ja pysyy siinä, vaikka pyörähdetään ympäri ja vihjeestä ”get it” Potter saa juosta lelulle

Muutamia videoita hallitreeneistä:

28.11.2021 Potter odottelee (pidän hyvin tärkeänä sitä, että voin treenata molemmat koirat ja että koirat myös oppivat odottelemaan omaa vuoroaan fiksusti käyttäytyen)
5.12.2021 Eka treenijakso (ns. lämppää), leikkimiset pätkitty pois
5.12.2021 Treenikooste

Namietsintää ulkosalla olemme myös tehneet, koska se tuntuu olevan Potterille todella mielekästä tekemistä. On ollut kiva huomata, että nyt reagointi ympäröivään liikenteeseen yms on namietsinnöissäkin vähentynyt. Meillä oli tässä pieni kausi, jolloin Potter keskittyi enemmän kaiken muun tarkkailuun kuin etsimiseen, joten pidettiin sitten namietsinnöistä hieman taukoa. Muutin myös hieman taktiikkaa treenien suhteen. Annan nimittäin namien hieman ”hajustua” ennen kuin Potter pääsee etsimään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kierrämme esimerkiksi rakennuksen, jonka ympärille piilotan namit. Siinä samalla Potter näkee, mitä ympäristössä tapahtuu. Sitten palaamme alkuun ja käymme noukkimassa piilotetut namit. Vaikuttaisi sopivalta tavalta.

Videoita namietsinnöistä:

10.11.2021 Namietsintää rappusten kiipeämisen jälkeen
20.11.2021 Namietsintää uudessa paikassa
20.11.2021 Namietsintää uudessa paikassa, hieman haastavampi piilo
21.11.2021 Namietsintää valoisaan aikaan uudessa paikassa

Jumppailun osalta olemme keskittyneet mm. coreen ja istu-seiso-tekniikan kehittämiseen. Lisäksi olemme jatkaneet vesijuoksussa käymistä n. kerran viikkoon. Potter kävelee matkaa ylämäkeen ja nykyään taittuu reilu kilsa varsin näppärästi.

Joitain jumppavideoita:

30.11.2021 Mini fitbonella tasapainoilua
7.12.2021 Istu-seiso-treenin tilanne

Potterin vihjeet

Tällä hetkellä (11.12.2021) Potterille on opetettu seuraavat vihjeet (tai on vielä opetuksessa), uudet vihjeet on merkattu. 35 sanallista vihjettä.

Ehdolliset vahvisteet

  • Yes: Ehdollinen vahviste namille kädestä
  • Good: Ehdollinen vahviste namille, joka tulee suuhun (koira pysyy paikoillaan), ns. ”room service”-nami
  • Search: Ehdollinen vahviste heitetylle namille maasta
  • Tossa: Koiran eteen maahan asetettu nami tai useampi nami
  • Get it: Ehdollinen vahviste lelulle / vapautus lelulle, joka maassa
  • Jippii: Ehdollinen vahviste lelulle kädestä
  • Dash: Ehdollinen vahviste lelulle kupista tms 

Muut vihjeet

  • Potter: Luoksetulo/käännös/oma vuoro
  • Vapaa: Yleinen vapautus (usein oletuskäytöksestä eli istumisesta), esim. ruoka, ovista, treeni ohi ja saa ottaa namit lattialta
  • Out: Lelusta irroitus
  • Matto: Matolle meneminen
  • Häkki: Häkkiin meneminen
  • Nami: Namietsintä
  • Sisälle: Pihalta sisälle
  • Sylkky: Syliin nostaminen, mm. autohäkistä
  • Jätä: Luopuminen jostain / homman keskeyttäminen, kontaktin ottaminen
  • Koske: Kuonokosketus käteen
  • Panta: Pää pantaan
  • Yy-kaa-koo: CU 1-2-3
  • Sit: Istuminen
  • Uimaan: Vapautus veteen
  • Down: Maahan
  • Up: Maasta ylös seisomaan
  • Back: Peruuttaminen
  • Hampit: Hampaiden näyttämiseen orientoiva eli tarjoaa kuonoaa käden alle
  • Leuka: Tarjoaa leukaa kämmenelle
  • Tassu: Etutassun antaminen kämmenelle
  • Käsi: Lelun työntäminen annettuun käteen
  • Väli: Takaa jalkojeni väliin tuleminen
  • Tästä: Lenkillä käytetty vihje, jolla kerron koiralle suunnan reitistä (sen sijaan, että ”ei sinne”)
  • Liikkuu: Ennakoiva vihje sille, että vesijuoksumatto lähtee liikkeelle
  • Takaisin: Lenkillä käytetty vihje, täyskäännös toiseen suuntaan. (uusi)
  • Lelu: Leluetsintä (ja lelun tuominen) (uusi?)
  • Wrap: tötsän kiertäminen (uusi)
  • Wit-wit: vahvistealueelle hakeutuminen ja pysyminen, jatkossa käytössä agilityssä esteiden ohituksissa jne tilanteissa (uusi)