Perinteinen tavoitteiden julkistaminen edessä. Tavoitteiden kertomisessa julkisesti on puolensa ja puolensa, ja sen suhteen on tehty näemmä tutkimuksiakin. Mutta omalla kohdalla sanoisin, että ainakin koiraharrastuksiin liittyvät tavoitteet ovat sellaisia, että ne voi sanoa ääneen ihan hyvin ilman, että se ennakoisi sitä, että tavoitteita ei saavuttaisi. Kun tavoite on asetettu, on helpompi tehdä suunnitelmia niiden saavuttamiseksi.
Discon tavoitteet
Tänä vuonna tein aikajanatyyppisen yleiskatsauksen tavoitteista. Discon ykköstavoite on agility. Pilkoin sen siten, että vuoden aikana on aloitettava kisailut, keväällä ykkösissä hyppyradoilla, ja sitten jatkettava agilityradoilla, koska kontaktiesteiden suoritus on vielä kaukana kisatasosta (lue: keinua ja a-estettä ei olla tehty laisinkaan, puomista harjoiteltu loppukäytöstä). Tämän jälkeen tutkailin kisakalenteria ja poimin sopivia kisoja. Myönnän suoraan, että valikoin kisoja ensisijaisesti tuomarin mukaan.

Kun päivämäärät olivat paikoillaan, merkkasin aikajanalle, milloin olisi hyvä olla valmis tietyt erikoisesteet. Niistäpä muodostuikin sitten hyvät välitavoitteet alkuvuodelle. Viikottaiset omat treenit painottuvat siis näihin eli priorisoin harjoiteltavia asioita.
Loppukaudelle en laittanut vielä tavoitteita, mutta oletan, että Discon pitäisi olla kyetä nousemaan vuoden aikana kakkosiin. Tai ainakin olemaan taitojensa puolesta valmis sinne.
Agilityn lisäksi Discon kanssa tehdään toki noseworkia, ja siinä olisi hyvä päästä virallisiin kokeisiin. Tarkempaa suunnitelmaa en ole tosin vielä tehnyt.
Tavoitteet lyhyesti:
- Ekat agikisat
- Nousu kakkosiin
- Nosework 1. luokan koe
- Rally-tokoa Keron siivellä
- Treenaminen mukavaa ja laadukasta :)
Keron tavoitteet
Keron kanssa agilityyn liittyvät tavoitteet poistuivat, joten panostamme tänä vuonna sitten niihin lajeihin, mistä Kero pitää eniten. Ykköslajina on nosework. Siinä tilanne on sikäli mielenkiintoinen, kun laji on nyt virallinen Kennelliittoon kuuluva laji ja toisaalta sekin, että kolmosluokan kokeita ei ole vielä järjestetty. Toivottavasti niitä saataisiin kuitenkin tälle vuodelle.
Tein Kerolle aikajanan samaan tapaan kuin Discollekin. Noseworkin osalta en voinut koepäivämääriä merkata, koska tällä hetkellä tapahtumakalenterissa ei ole kokeita tälle vuodelle. Ei edes ykkösluokan yhden etsintämuodon kokeita.
Rally-tokon kisakalenterista kuitenkin bongailin mahdollisia sopivia päivämääriä. Lisenssin olen jo tilannut, ja lajitreenaus pienimuotoisesti jo aloitettu, joten koen, että helmi-maaliskuun aikana Kero ja minä olisimme valmiita viralliseen starttiin. Merkkasin aikajanalle myös elokuun lopulla olevat rally-tokon sm-kilpailut! Olisi hienoa päästä mukaan joukkuekisaan!
Tavoitteet lyhyesti:
- Rally-tokodebyytti
- Nosework 3. luokan koedebyytti (mikäli kokeita on tarjolla)
- Noseworkissa erityisesti harjoiteltava asia nimenomaan itselleni: Itsenäisyys ja ohjaus sopivasti tasapainossa. Alueen ilmoittaminen tyhjäksi ja valmiiksi.