Perjantaina 14.5.2021 laumamme täydentyi 8-viikkoisella bordercolliepienokaisella. Kutsumanimekseen valikoitui niinkin velhomainen nimi kuin Potter. Joka kerta, kun katsoin pennun kuvaa viikkojen aikana, se vain näytti Potterilta, eikä muita vaihtoehtoja tullut mieleeni. Virallisesti Potter on Liikuttavan Pieni Professori. Potterin emä on Von Schneeland Joiviri eli Liekki ja isä Pen-Y-Borough Rob eli Rob. […]
pentu
Aiemmassa artikkelissani (ks. Miten valmistautua pennun tuloon?) pohdiskelin, millaisia etukäteisvalmisteluita olisi hyvä tehdä tai ainakin tiedostaa, kun perheeseen on tulossa pentu. Tiettyjä käyttäytymisiä on hyvä heti vahvistaa tai opettaa uusia hyödyllisiä taitoja kaiken sosiaalistamisruljanssin lisäksi. Tutustumista puolin ja toisin Ensimmäiset päivät menevät käytännössä siten, että tutustutaan pentuun ja pentu tutustuu uuteen […]
Keskiviikko olikin sitten ensimmäinen päivä, kun pentu sai olla ihan yksin kotona isojen poikien kanssa. Ajatuksissa oli välillä työpäivän aikana, että mitähän kotiin kuuluu, tuhotaankohan siellä jotain jne. Loppujen lopuksi nämä olivat ihan turhia ajatuksia, sillä kotiin saapuessani koirat tulivat eteisessä vastaan ihan unisina. Mitään ei silminnähtävää ainakaan ei oltu […]
Tänään Kero oli ollut varsin maltillisemmalla tuulella ja ilmeisesti ottanut isommista mallia, miten päivällä kannattaa olla. Alkujaan suunnitelmana oli mennä illalla pentujen leikkitunnille, mutta jätettiin se nyt väliin, kun Myryllä on ollut yskää :( Viimassa ja Kerossa ei ole ollut mitään oireita, mutta parempi nyt kuitenkin välttää koirakontakteja. Niinpä piti […]
Itse olin tänään jo töissä, mutta koirut etätyöntekijän kanssa kotona. Oli kuulema ollut vahtimista ne ajat, kun pentu oli hereillä… Niinpä, kun saavuin kotiin, lähdettiin ihan vain kahdestaan pennun kanssa vähän opiskelemaan kaupunkilaiskoiran tapoja. Näistä yksi on hienosti hihnassa kulkeminen. Keron kanssa tämä on vielä ihan alkutekijöissään, ja niinpä meillä […]
Tämän päivän kohokohta oli ehdottomasti treenit Tuusulassa :) Pentu heräsi aamulla sen verran ajoissa, että ehdittiin käydä normaalilla peltolenkuralla aamulla sekä annoin myös vähän aamuruokaa. Olisi pitänyt olla antamatta, koska eihän se sisällä sitten matkan aikana pysynyt. Paikan päällä Kero sai katsella meininkiä sylistä käsin: ihmisiä, muita koiria, lentokoneitakin lenteli […]
Lauantaiksi toivoin kohtuu väsynyttä koirulia, mutta aika normaalihan tuo oli jo heti aamulla eli myöhäiset treenit eivät vaikuttaneet yöunien pituuteen sen koommin. Aamulenkillä käytiin katsomassa, kun läheisellä tallilla oli yksi hevonen ratsastettavana. Sitä pällisteltiin siinä hieman, samoin liikenteessä oli muitakin ihmisiä ja koiria jne, joten kaikenlaista tuli nähtyä. Pellolla käytiin […]
Lähtökohdat treenille olivat aika mielenkiintoiset, sillä Kero oli ollut hereillä jo puolisentoista tuntia ja meno alkoi olla jo hieman väsynyttä ja uni iski päälle silloin, kun oli aika lähteä treeneihin. Kero matkasi etupenkille turvavöillä kiinnitetyssä minihäkissä. Ensimmäiset sadat metrit Kero äänteli häkissään, mutta rauhoittui sitten olemaan hiljaa. Auton pysähtyessä hallin […]
Perjantain saldoa: Ulkoilu metsässä, pellolla (toinen pelto) ja kävelytiellä isojen poikien kanssa, luoksetuloja yms Yksin kotona poikien kanssa puoli tuntia (kävin lenkillä) Kongin natustelua häkissä Kynsienleikkuuta Aterioiden syömiset häkissä Ihana panta -treeniä sekä myös kauniisti hihnassa -treeniä sisällä Vähän häkkileikkiä Illalla automatka agihallille, ulkoilut, treenit/tauot, automatka kotiin Video häkkileikkisessiosta: httpv://youtu.be/EeLjIMSRueE
Torstain ohjelmisto ei hirveästi edellisten päivien ohjelmistosta poikennut. Ulkoilua kaikki koirat yhdessä aamulla ja illalla, päivällä pelkästään pennun kanssa, pieniä ”treenisessioita” hereilläolon aikoihin (luopumista, vierellä kulkemista, ovesta menemistä luvalla jne), ruokaa, autossa istuskelemista, käsittelyharjoituksia, vähän naksuttelua jne. Positiivista oli, että Keron ruokahalu oli oikein hyvä! Luoksetuloissa yms namiksi kelpaa oikein […]
Jotain luksusta heti alkuun eli Kero nukkui koko yön tekemättä pissoja/kakkoja ja kaiken lisäksi nukkui vielä silloin, kun itse päätin nousta ylös. Jes! Tähän ehkä edesauttoi se, että olin tällä kertaa alhaalla nukkumassa. Päivän saldoon sisältyi kaikenlaista pientä puuhastelua: luoksetuloharjoituksia sekä sisällä että ulkona (pellolla, ulkoilutien polulla, pihalla lumenkolausta katsellessa), […]
Aamuhan alkoi tietysti leppoisasti, kun aamuyöllä oli keittiöön tullut ruikulit ympäriinsä ja toiset heti perään sitten vielä aamulla. Sen jälkeen ulkona tuli vielä oksut eikä ruoka sen koommin enää maistunut. Aika väsynyttä meininkiä oli, ja niinpä pentu sitten nukkuikin hyvän tovin iltapäivään. Iltapäivällä alkoi jo nälkä hieman tulla. Testattiin sitten, […]
Tämä päivä on vietetty ihan vain kotosalla tutustuen puolin ja toisin. Pennun rytmi vaikuttaa aika säännölliseltä: nukutaan tunti tai vähän enemmän, sitten peuhataan tunti, sitten taas nukutaan jne. Nukkumishetket ovat rauhallisia, ja silloin itsekin (ja toivottavasti vanhuksetkin) ehtii vähän relata. Tänään on käyty ulkona metsässä/pellolla, tehty luopumisharjoituksia, harjoiteltu leikkimiskäytäntöjä, ehdollistettu […]
Tänään haettiin laumaamme uusi jäsen, viralliselta nimeltään Omituinen Miilumaljakas, pentunimeltään Make, mutta tästä edespäin kutsumanimeltään Kero. Heti paikalle saapuessamme pentu syöksyi luokse ja suoraan syliin eli tämä oli hyvä enne :) Loppuvierailun ajan pentu tosin nukkui välillä aikamoisissa venytysasennoissa. Kun paperit yms saatiin kuntoon, olikin aika lähteä kotimatkalle. Matka sujui […]
Ikää Omituisilla pennuilla on nyt reilu seitsemän viikkoa, joten nyt alkaa olla viimeiset hetket käydä pentusia vielä ihastelemassa ennen kuin matkaavat uusiin koteihin. Pikainen visiitti oli oikein antoisa. Pennut tulivat ovella vastaan, ja siihen sitä sitten jäätiin paijailemaan ja syöttelemään sormia ja paidanhihoja :) Aivan ihania! Ja kaikki pennut olivat […]
Kävin nyt toisen kerran pentuvierailulla, ja tällä kerralla oli kyllä vauhtia yllin kyllin tarjolla. Mentiin heti ulos pieneen pakkaseen, mutta se ei vauhtia lainkaan haitannut. Pennut rallasivat ja kiipeilivät ympäriinsä kaatuneen puun luona, ja intoutuivat keppejäkin syömään. Olipa ihanaa seurailla pentujen tekemisiä :)
Sunnuntain odotettu tapahtuma oli pentuvisiitti eli käytiin ihastelemassa Ursan ja Nallen Omituista sienisaalista. Oikein valloittavia pentusia kaikki :) Ensin oltiin unisia, sitten vähän leikittiin, käytiin ulkona pakkasessa, palattiin sisälle syömään ja mentiin takaisin nukkumaan. Aika peruspentumeininkiä ilmeisesti siis :) Tässä muutama kuvanen pentusista.