Keron 4-vuotissynttäripäivää vietettiin Ojangossa KATin järjestämissä epiksissä. Oltiin ajoissa paikalla, ja tällä kerralla Kero saikin viettää aikaansa hallissa häkissä. Hallin hyvänä puolena on se, että se on niin tilava, että häkit mahtuvat kivasti reunoille ja toisaalta halliin pääsee useammasta ovesta. Keron kanssa tehtiin kaksi starttia mölliluokassa. Hypyt siellä olivat 50 […]
Ojanko
Uskaltauduin Keron kanssa epistelemään, kun kerran sopivasti viikonloppua kaupungissa tuli vietettyä ja epikset Ojangossa olivat tarjolla. Harkitsin mölleihin osallistumista, mutta paikan päällä ilmoittautumisen jonottamisessa meni sen verran pitkään, etten sitten uskaltautunut. Olisi joka tapauksessa pitänyt osallistua medeihin, sillä makseilla olisi ollut liian korkeat hypyt (55cm), ja verkka-aikaa olisi ollut liian […]
Agiverkkojen perään jatkettiin suoraan toisilla treeneillä. Kero sai siinä hetken levähtää, kunnes oli oma vuoro. Ja kaikenlaista uutta ja kivaa oli nyt tiedossa :) Ensinnäkin päätin kokeilla metsämäistä ympäristöä siinä samalla, kun maalihenkilöä häivytettiin piilompaan joka toistolla. Kolme jaksoa, kolme eri paikkaa ja yhteensä kymmenen toistoa. Ja hyvin poika kyllä […]
Agin jälkeen Kerolle otettiin vielä pienet ilmaisutreenit. Kaksi jaksoa, molemmissa neljä toistoa. Ensimmäisessä tavoitteena oli vaihdella etäisyyksiä/lähetyskohtaa ja toisessa sitten häivyttää maalihenkilöä kasan taakse. Molemmissa itselleni tehtävänä oli myös liikkua jokaisen lähetyksen aikana hieman eli vaihtaa itsekin paikkaa sillä välin, kun koira hakee rullaa. Ekassa jaksossa etäisyydet olivat vielä ihan […]
Agin jälkeen Kero pääsi treenailemaan vielä vähän ilmaisuja läheisessä pöpelikössä tai oikeastaan ihan vain hiekkatien pätkällä. Tällä kerralla maalihenkilö sai osallistua jokaisen palasen suoritukseen, ja vähän päästiin jo testailun makuunkin :) Aloitettiin helpolla eli ensin muutama toisto pelkkää näyttöä (alustalle meneminen). Sitten tehtiin muutama toisto kuppi + rulla + näyttö […]
Hallissa tehtiin Viiman kanssa tauoilla rullajuttuja. Ihan kivasti menivät, mm. eka sessio 5x rulla ja 5x rulla + näyttö, toka sessio 5x rulla (oli häiriöitä, ei itse ottanut montaa kertaa vihjeestä) ja 5x näyttö (lelupalkka) sekä 3. sessio 5x rulla ja 5x rulla + näyttö, jossa taktiikkana oli, että jos […]
Agin jälkeen treenattiin vielä vähän etsimispuoltakin. Tällä kertaa oli Viiman vuoro, ja sille otettiin ihan vain kolme yksittäistä piiloa. Tällä kerralla oli Viimalle kaksi uutta maalihenkilöä (joista toinen lapsi). Meni ihan kivasti, ja mukavaa oli. Hyvä hetki siis lähteä lomailemaan :)
Viimalle vielä illan päätteeksi pientä etsimistä. Kolme maalimiestä meni yksitellen pöpelikköön. Ensimmäinen (Viimalle uusi) oli pienen tönön katolla. Viima työsti hajun, nosti päätään ja näki mm:n, ja aloitti sitten haukun. Kannustin menemään hakemaan palkat ylhäältä. Toinen oli poikennut tieltä metsän puolelle, ja Viima sai haukkua siellä hyvän tovin. Vähän haukku […]
Ensin Myryllä oli agitreenit, jossa treenirata suoritettiin kolmessa osassa. Ensimmäinen osa oli sikäli hankala, koska ensimmäisen hypyn jälkeen piti muuri kiertää takaa. Tämä tuotti heti ongelmia, sillä Myry tiputti muurin palikoita. Toisella yrityksellä palikat tippuivat myös, mutta samalla Myry jumittui muuriin ja kellahti siitä sitten voltilla alas. Raasu. Onneksi ei […]