Disco pääsi Luumäellä 18.9.2021 oleviin nosework-kokeisiin varasijalta. Kerohan oli osallistumassa iltapäivän nw3-kokeeseen, joten otin ilolla meille tarjotun paikan vastaan, vaikka se merkitsikin hurjan aikaista lähtöä koepaikalle. Paikalla piti olla jo heti klo 8 jälkeen. Kokeeseen osallistui yhteensä 30 koiraa. Kokeessa oli kuitenkin kaksi tuomaria, joten porukka jaettiin kahteen joukkoon. Pekka […]
nosework-koe
Discon kanssa käytiin Etelärannikon Tassutiimin järjestämissä kokeissa Kirkkonummella 10.-11.7.2021. Tuomarina molemmissa kokeissa ahkeroi Taina Korhonen. Sääolosuhteet olivat varsin lämpimät, voisiko sanoa, että nämä peittosivat jopa Oulun edellisen viikonlopun olosuhteet. Onneksi pystyin pitämään Discoa viileänä odotellessa, mutta pitkä päivä etenkin lauantaina tuntui kuitenkin vaikuttavan koiraan. Lauantain koe Kokeessa oli varsin reilut […]
Jos noseworkin kolmosluokan kokeita järjestetään jossain, niin onhan sinne päästävä mukaan, vaikka pientä ajelua (> 600km suuntaansa) joutuisikin tekemään. Onneksi tällä kerralla tarjolla oli kaksi Nose Team Oulu ry:n järjestämää koetta, joten ratkaisu oli helppo tehdä. Niinpä perjantaina 2.7.2021 suuntasimme kohti Oulua! Koko viikonlopun ajan oli tosi lämmintä, mutta onneksi […]
Discon kanssa käväistiin 13.6.2021 Askolassa osallistumassa Etelä-Suomen Nosework ry:n järjestämiin noseworkin 1. luokan kokeeseen, jossa tuomaroi Miira Hellsten. Olimme iltapäivän ryhmässä, jolloin sääolosuhteet olivat hieman muuttuneet verrattuna aamupäivän ryhmään. Aamupäivällä oli tuullut enemmän, iltapäivällä taas aurinko paistoi enemmän. Ensimmäisenä alueena tehtiin ulkoetsintä, joka oli grillikatos. Haju painui kovasti toiseen laitaan, […]
Koeputki jatkuu eli neljäs koeviikonloppu. Ensin Mikkeli, sitten Kirkkonummi, Oulu ja nyt 7.11.2020 Kouvola. Osallistuimme Keron kanssa Nose Work Saimaa ry:n järjestämään kokeeseen, joka pidettiin Anjalan vanhan maatalousoppilaitoksen tiloissa. Mukana näissä kokeissa oli ennätysmäisesti peräti neljä koiraa! Ylituomarina kokeessa toimi Timppa Pussinen. Sää oli aika mielenkiintoinen. Aurinko paistoi ja lämpöasteet […]
Myönnän, etten odottanut tälle vuodelle lainkaan noseworkin kolmosluokan kokeita. Niinpä yllätys oli suuri, kun syyskuun loppupuolella minuun otettiin yhteyttä, olisinko valmis lähtemään Ouluun saakka kokeisiin. Uusia koirakoita oli nyt noussut syksyn kokeissa kolmosiin, ja jos mukaan saataisiin vähintään kolme koirakkoa, koe voitaisiin pitää. En epäröinyt hetkeäkään. Mukaan siis! Valmistautumisaikaa oli […]
Lajina nosework on Suomessa uusi. Esimerkiksi vasta pari vuotta sitten noseworkissa pidettiin ensimmäiset kakkosluokan kokeet, ja siitä vuoden sisään ensimmäiset koirakot nousivat kolmosiin. Ja nyt lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 2020 Nose Team Oulu ry järjesti Oulussa Suomen ensimmäiset kolmosluokan kokeet. Eikä vain yhdet, vaan kaksin kappalein! Ylituomarina näissä kokeissa toimi Pekka […]
Seuraavana lauantaina 24.10.2020 pääsimme Discon kanssa niin ikään varapaikalta nosework-kokeeseen mukaan. Koe pidettiin Kirkkonummella, tuomarina toimi Patrick Stewart ja kokeen järjesti Etelärannikon Tassutiimi. Osallistujat oli jaettu kahteen ryhmään, ja jokainen koirakko veti kaikki alueet peräkkäin putkeen. Me olimme Discon kanssa iltapäivän ryhmässä. Ensimmäisenä oli vuorossa ajoneuvoetsintä, joka koostui traktorista ja […]
Pääsimme Discon kanssa Mikkelin Visulahdessa pidettäviin nosework-kokeisiin varapaikalta. Sehän passasi meille oikein hyvin. Sunnuntaina 18.10.2020 menimme koepaikalle, joka sinä päivänä oli hieman sateinen. Ulkona olevat alueet olivat vähän kosteat, mutta juuri meidän aikaan ei tainnut enää sataa. Ajoneuvoetsintäalueella oli kyllä ainakin yksi lätäkkö, mutta onneksi ihan siinä tykö ei ollut […]