Ennen perjantain treenejä selasin taas Evan ja Emelien agilitykirjaa, ja mietin sopivia treenikohteita (joo, suunnittelen tosi ajoissa näitä…). Kaikenlaista kivaa ilman esteitä tehtäviä harjoituksia löytyi, mutta kun kerran vielä esteitä olisi tarjolla, niin päätin sitten ottaa teemaksi käännösten harjoittelun parin siivekeparin avulla nyt kun lähtöharjoituksetkin ovat edistyneet vauhdilla. Mukaan treeneihin […]
lähtöharjoittelu
Keron agitreeneissä keskityttiin lähtöharjoituksiin ja siihen, että saisin lisättyä etäisyyttä (ja samalla kestoa) koiran ja itseni väliin ennen kuin vapautan koiran. Onnistumisprosentti oli aika hyvä, Kero varasti koko treenin aikana vain pari kertaa. Toisaalta se myös meni sitten moikkailemaan muita, kun palkkiota ei tullutkaan, joten… treenattavaa toki vielä on ;) […]
Keskiviikkoiltana oli vuorossa agilitytreenit. Treeneihin lähdettiin normaalia aiemmin, sillä itselläni oli Pirkkolassa treenit ja siinä välissä ei kotona ehtisi käydä. Niinpä Keron seuraksi matkaan lähti seurapojaksi Myry. Siellä ne sitten autossa kiltisti lepuuttivat. Itse agitreenin teemaksi olin kaavaillut lähtöharjoituksia avustajaa hyödyntäen (heittää lelun / vahtii palkkiota). Esteviritelmänä kaksi siivekeparia suoralla […]
Illan agitreenejä ajatellen minulla oli pari suunnitelmaa: jos pentu näyttää virkeältä raunioiden jälkeen, niin mennään hallille ja tehdään yksinkertaisia juttuja (mm. siivekkeiden välistä menemistä sekä lähtöharjoituksia loppuun) tai sitten jätetään agilityvuoro väliin ja jäädään kotiin. Alkuperäinen suunnitelma piti, kun rauniotreeni oli koiralle aika kevyt ja jos ei muuta niin ainakin […]
Keskiviikon Oivan treeneihin olin suunnittelut lähtöharjoituksia avustajaa hyödyntäen. Ensin pelkästään lelulle race to rewardia niin, että avustaja vahtii lelua (jos K lähtee ilman lupaa), sitten otetaan mukaan siivekkeet ja sama toistetaan edelleen lelulla sekä lopussa ateriapurkeilla. Hyvää treeneissä oli se, että Kero rauhoittui nyt tosi kivasti omalle alustalleen, ja odotteli […]
Treenailut Sporttiksen ympäristössä, osa 2. Heti perään (tai kesken) pekotreenien siirryttiin Keron kanssa hallin puolelle jatkamaan Oivan agitreeneihin. Treenisuunnitelma oli pedattu huomioiden edeltävä treeni eli pääpaino oli rauhoittumisella sekä race to reward -harjoituksilla lelupalkalla. Alkuun virittelin meille sopivan loossin: pari tuolia, viltti viereen ja häkinkin toin. Samoin kamera laitettiin valmiiksi […]
Puuhasteltiin poikien kanssa taas vaihteeksi omalla agivuorolla. Neljä eri treeniteemaa sisälsivät vähän samoja juttuja kuin ennenkin: keppien osalta 2 kepin kanssa kulmaharjoituksia, kontaktiharjoittelua, ohjausharjoittelun osalta valsseja, kiihdytystä ja siivekkeiden välistä menoa sekä sitten lähtöharjoittelua. Seuraavassa lyhyet koosteet, mitä tehtiin: Myryn keppitreeni: 2 keppiä: 1. sessiossa palkkiona vetolelu, 2. sessiossa pallo. […]
Myryn keppitreeni: Eka sessio: Kulmat 3,2 ok. Klo 9 tuotti vaikeuksia 2x -> helponnettu klo 7 myös väärin -> oikein klo 6 kohdalta, 2xklo 7 ok, 1x klo8 väärin, 1xklo 7 ok. Palkkaus lelulla ok. Alkoi hieman hiipua noiden virheiden jälkeen. Toinen sessio: 2xklo 5 (ekalla jäi katsomaan palkan tuloa, […]
Myryn keppitreeni: Kaksi keppiä: Ensin vetoleikkiä, sitten innostava panta -> vauhdikas hakeutuminen kepeille ja eteni sen jälkeen suoraan -> lelupalkka eteen suoraan. Etenkin 3. toisto näytti hyvältä. Kulmat klo 5 ja 7, 2×2 toistoa. Treenin kesto: 2min. Myryn kontaktitreeni: Häiriölelu edessä: 2x, ok. Vapautus eteen ilman häiriölelua: 3x ok, 1x […]
Vähän viileämpänä perjantai-iltana ajeltiin omalle vuorolle treenailemaan. Onneksi lämmitettyyn halliin kuitenkin :) Olin taas suunnitellut ison joukon asioita, mitä voisi tehdä ja tarkoituksena oli pitää treenisession lyhyinä. Onnistuin siinä vain Myryn keppitreenien osalta (tein kaksi sessiota, molemmissa neljä toistoa). Muissa tuli sitten hinkattua vähän liikaa ja se näkyi tietysti koirista. […]
Hälytreeneistä vauhdilla omalle agilityvuorolle :) Molemmille koirille olin suunnitellut hieman ohjelmaa. Seuraavassa hieman listaa, mitä olin ajatellut ja mitä tulikaan tehtyä ja miten onnistui :D Kepit (Myry): Suunnitelma: Kaksi keppiä -> innokas suorittaminen (heti suorittamaan, ei lähetystä), alkukulma klo 6 Eri kulmat Toteutus: Kaksi keppiä: aktiivinen kuljetus ja kun vapaaksi, […]
Jihuu, nyt on oma agilityvuorokin hankittu :) Ja perjantai-iltana tulikin sitten käytyä treenaamassa ensimmäistä kertaa. Kamera oli mukana ja treenisessiot tuli kuvattua. Ohessa joitain pätkiä näytille myös. Tarkoituksena tällä vuorolla on harjoitella mm. kontakteja, keppejä, ohjausta sekä lähtöä. Nämä etenkin Myryn kanssa. Viiman kanssa keskitytään hauskanpitoon, joka sisältää myös juttuja […]
Tänään on ollut tosi lämmin ja aurinkoinen sää heti aamusta alkaen. Jostain syystä ei tullut kuitenkaan ulkoiltua niin paljoa kuin olisi voinut lauantaina tehdä vaan sen sijaan puuhasteltiin päivän mittaan paljon erilaisia pieniä juttuja. Päivän saldo: Myryn kanssa: 2 x lähtöharjoitus (5x + 4x) pihalla (vauhdikkaan lähdön harjoittelu etäpalkkion avulla […]