Itsenäisyyspäivän treeneissä tehtiin vaikka sun mitä. Itse asiassa olimme jo ennen agilityä raunioilla treenaamassa, joten tässä tuli hyvä treeniputki Kerolle. Tarkoituksena oli harjoitella vähän samanlaisella setillä kuin torstain treeneissä eli kaarevaa suoraa, jarrutusta ja valssia. Tein Keron kanssa muutaman toisto jaksoja. Hypyt olivat alkuun 50cm:ssä, vikassa jaksossa matalammat. Alla olevissa […]
kiihdytys
Myryn treenit 1. Kiihdytys Alkuun pari kiihdytystä suoralla, sitten kolmella hypyllä DOL/DOR x2. Myryllä oli vauhtia! 2. Takaaleikkaus Kolme hyppyä, takaaleikkaus toisen hypyn jälkeen. DOL/DOR x2 takaaleikkauksella ja suoraan x2. Nämäkin menivät varsin kivasti. 3. Takaaleikkaus Nyt mukaan vähän erottelua. DOL TL, DOL suoraan, DOL TL, DOR TL, DOR suoraan, […]
Tällä kerralla suunnitelmissa oli vahvistaa etenkin kieltäytymislinjan ylittämistä. Oleellinen juttu siis takaakiertoja varten tai kokonaisvaltaisemmin ajatellen vahvistetaan ohjausjärjestelmän mukaista toimintaa. Koira ei siis saa pyyhkäistä ohjaajasta poispäin (=flick) eikä se saa leikata vahvistealueen ylitse (=cut). Nämä pitäisi huomioida myös koiran palkkauksessa, että heittää palkan rintamasuunnan mukaisesti eikä liikaa vasemmalle/oikealle. Myryn […]