Menipäs treenit aika kivasti ja sain pidettyä jaksot kohtuullisen pituisina. No, ihan vikassa vähän lipsuin. Olisi pitänyt lopettaa kolmen minsan kohdalla, mutta aina ei vain malta. Myryn treenit 1. Kiihdyttäminen suoraan 3 hyppyä suoraan, kasvatetaan sivuttaisetäisyyttä DOL/DOR x3 2. Kiihdyttäminen 1. kieltäytymislinjan yli DOL/DOR x4 Kerran tuli flick ja nappasi […]
kieltäytymislinjan ylitys
Pakkasta ulkona -10 C. Ei paha. Auton takakontti tosin ei auennut, joten häkki jäi sitten sinne. Mutta onneksi koirat osasivat olla fiksusti (hiljaa) myös ilman häkkiäkin, kun näköesteitä oli käytettävissä. Myry makoili ja Viima istuskeli. On se aika hienoa, kun koko ryhmän koirat ovat hiljaisia odotellessaan omaa vuoroa :) Viiman […]
Tällä kerralla suunnitelmissa oli vahvistaa etenkin kieltäytymislinjan ylittämistä. Oleellinen juttu siis takaakiertoja varten tai kokonaisvaltaisemmin ajatellen vahvistetaan ohjausjärjestelmän mukaista toimintaa. Koira ei siis saa pyyhkäistä ohjaajasta poispäin (=flick) eikä se saa leikata vahvistealueen ylitse (=cut). Nämä pitäisi huomioida myös koiran palkkauksessa, että heittää palkan rintamasuunnan mukaisesti eikä liikaa vasemmalle/oikealle. Myryn […]