Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

29.4.2006 Viima peruskokeessa

Viiman kanssa kokeiltiin maastohaun peruskoetta sekä päivällä että pimeällä. Molemmat osuudet olivat Veikkolassa Turun moottoritien lähistöllä, ihan kivat alueet kumpainenkin. Ensin oli rokotusten tarkistus, sitten luoksepäästävyys ja sitten ihan minitottis. Metsään päästiin neljäntenä. Tuuli oli aika pyörivä ja lähdettiin sitten etenemään reunoja pitkin. Aika nopsaan Viima saikin jo ekasta hajun ja ilmaisi. Siitä sitten jatkettiin ja taas aika pian ja sama juttu kolmannellakin. Aikaa meni 10 min eikä ehditty kiertää ihan koko aluetta läpi. Piilot olivat ihan kivoja, kuusiryteiköissä jne.

Pimeällä päästiin kolmantena metsään. Kierrettiin rajoja pitkin ja ekan kiekan aikana Viima löysi kaksi maalihenkilöä. Sitten tuli poikitettua aluetta pariin otteeseen (ja samalla käytyä kahteen kertaan joitain osia), mutta kolmatta ei enää ajan puitteissa löytynyt. V pääsi kuitenkin haukkumaan vielä sen kolmannenkin, joka oli paikassa, josta olimme kyllä läheltä pari kertaa menneet (lähellä alkukulmaa), mutta ilmeisesti koira ei vain ollut napannut hajua sopivasti.

Koiran työskentelyssä ei mun mielestä ollut mitään vikaa. Se pysyi ihan siedettävän lähellä (ja kuulolla), vaikka välillä irtosikin vähän enemmän. Joitain alueita jäi kyllä käymättä, kun tuli joitain rajakohtia kuljettua tuplasti.

Ihan jees kuitenkin, pitää vain jatkaa treenaamista ja totuttautua itsekin pimeässä metsässä liikkumiseen. :)