Disco pääsi Luumäellä 18.9.2021 oleviin nosework-kokeisiin varasijalta. Kerohan oli osallistumassa iltapäivän nw3-kokeeseen, joten otin ilolla meille tarjotun paikan vastaan, vaikka se merkitsikin hurjan aikaista lähtöä koepaikalle. Paikalla piti olla jo heti klo 8 jälkeen.
Kokeeseen osallistui yhteensä 30 koiraa. Kokeessa oli kuitenkin kaksi tuomaria, joten porukka jaettiin kahteen joukkoon. Pekka Alamommo tuomaroi ajoneuvoetsinnän ja ulkoetsinnän, Mari Laasanen sisäetsinnän ja laatikkoetsinnän. Disco aloitti ulkoa ja oli oman ryhmänsä toiseksi viimeinen, joten odottelua oli luvassa.
Ajoneuvoetsintä (lähtö tästä suunnasta) Ulkoetsintä (lähtö oikeassa laidassa) Sisäetsintä (alueen oikea laita) Sisäetsintä (osa alueen vas. laidasta) Laatikkoetsintä (edustalla laatikoita muodostelman osana)
Koe oli varsin jännittävä. Ei siinä mielessä, että alueet ja piilot olisivat olleet jotenkin tosi vaikeita, vaan lähinnä siinä mielessä, että Discon kanssa homma on aina vähän semmoista liipasinherkkää. Ja niinpä tässäkin kokeessa jokaisella alueella oli omat jännitysmomenttinsa. Ulkoetsintäalueella ehdimme kuulla 30s jäljellä, mutta onneksi Disco löysi piilon aika niillä hetkillä.
Discon tulos 100p, 0vp, aika 5:58,3 –> luokkanousu kakkosiin!
- Ajoneuvoetsintä 25/25, 0vp, 1:08,1 (ea 3:00)
- Ulkoetsintä 25/25, 0vp, 2:34,5 (ea 3:00)
- Sisäetsintä: 25/25, 0vp, 0:53,9 (ea 1:30)
- Laatikkoetsintä: 25/25, 0vp, 1:21,8 (ea 2:00)