Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

3.3.2013 Keron ekat pistotustreenit

Sunnuntai-illaksi piti keksiä Kerolle hieman aktiviteettia, kun aamulla/päivällä ei oikein ehtisi (omat kisat) ja koira oli tarkoitus saada väsyneeksi seuraavan päivän ajaksi. Onneksi pikatreenit saivat kannatusta, ja niinpä illalla kokoonnuttiin Kivikkoon treenailemaan :)

Tällä kerralla Kero oli ihan yksin matkassa mukana, mutta hyvin pärjäsi. Alkuun otimme vähän koirahäiriötreeniä kaikkien koirien läsnäollessa. Keron kanssa olimme syrjemmällä, jotta saatiin onnistuneita toistoja. Lähinnä vahvistin mitä vain minuun kohdistunutta toimintaa, kuten katsekontaktia, huomion siirtymistä minuun muun tarkkailun sijaan, leikkimistä ja vierellä kulkemista. Leikki sujui sen verran hyvin, että tehtiin lelusiirron ennätys matkalla mitattuna eli siirryttiin omasta treenipaikasta ohi toisen koiran oman auton luokse. Mentiin aika haipakkaa, mutta tulipahan onnistunut siirto ja ohitus :)

Tämän jälkeen Kero sai levätä (?) autossa omaa vuoroaan odotellen. Kerolle suunnitelmissa oli alkeispistotustreenit (tarkemmat ohjeistukset ja vaiheet löytyvät kirjasta Sök i teori och praktik). Yhteensä kuusi toistoa, jokaisen osalta parin metrin lisäys keskilinjaan nähden (teoreettiset etäisyydet 2-4-6-8-10-12 metriä). Tarkoituksena oli juoksuttaa koiraa suoraan henkilön luota toiselle eli kun palkka on syöty, mm nousee ylös ja muuttuu passiiviseksi, toisella puolella oleva mm menee kyykkyyn ja itse vaihdain rintamasuuntani kohti toista mm, ja koiran tehtävänä on juosta vierestäni ohi suoraan mm:n luokse.

Aloitettiin sillä, että Kero tutustui henkilöihin ennen kuin mentiin alueelle (luminen, tasainen alue, polku keskilinjana, ei siis ns. oikeata maastoa). Sitten Kero vapaana matkaan ekan mm:n luokse.

Kaikki kuusi toistoa sujuivat tosi kivasti :) Kero juoksi epäröimättä maalihenkilöiden luokse, söi namit ja hetken mietittyään juoksi seuraavalle. Toisen mm:n luona istuttiin ennen palkkaa, toisella palkka tuli heti. Palkka (illan ateria) upposi pieneen suuhun oikein hyvin :) Leikkiminen ei tällä kerralla ollut se juttu (testattiin alussa), mutta onneksi pennulla oli iso nälkä.

Kahden vikan toiston osalta etäisyydet keskilinjalta olivat 12 ja 11 isoa askelta, joten maalihenkilöt arvioivat etäisyyden muutokset varsin hyvin.

Pistotustreenit jatkuvat sää- ja maasto-olosuhteiden näin salliessa. Maalihenkilöiden luona odotetaan istumista ennen palkkausta, flying-osuudessa keskilinjan yli mennään ohjaajan vierestä ohjaajan vasemmalta puolelta jne. Nämä nyt muistettava myös ensi kerrallakin, samoin kuin kriteerin kasvattaminen sopivassa määrin.