Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

16.6.2011 Rakennusetsintää

Torstaina treeniputki jatku ja suuntasimme Espooseen rakennusetsintää harjoittelemaan. Paikka oli sama kuin edellisellä viikolla. Jakauduimme kahteen porukkaan, ja me menimme treenaamaan kahden rapun huoneistoihin. Meillä kuitenkin treenit vähän venyivät, joten treenattiin sitten vain yhdessä rapussa.

Viima pääsi etsimään ensimmäisenä. Tälle kerralle olin miettinyt vähän hankalampia piiloja eli sellaisia, minne koira ei välttämättä pääse suoraan yhteyteen maalihenkilön kanssa. Aloitimme ylhäältä ja 4. kerroksessa oli yhdessä huoneessa kaappiin piiloutunut henkilö. Kaapin ovi oli kiinni, mutta viereisen kaapin ovi oli jätetty vähän raolleen. Viima merkkasi selkeästi tämän kaappiparin, äänteli  ja kiipeili, mutta ei yrittänyt kiinniolevaan kaappiin. Annoin koiran siinä pähkäillä ja odottelin ilmaisun aloittamista, mutta sitä ei kuulunut. Edelleen Viima kuitenkin äänteli (”äh-äh-äääh-äääh-äh”) ja kävi vähän hakemassa tukeakin minulta. Päätin sitten lopulta auttaa hieman koiraa eli kun se sitten meni taas kaappien luokse selkeästi merkkaamaan, niin rauotin vähän kiinniolevan kaapin ovea. Kun Viima pääsi kontaktiin maalihenkilön kanssa, niin ilmaisukin alkoi.

Kolmas kerros käytiin läpi pikaisesti. Siellä Viima jo vähän ilmeisesti sai alapuolella olevasta huoneistosta hajua, ja kun menimme rappuset alas, niin Viima määrätietoisesti kipitti avoinaiseen huoneistoon. Kovin pitkään ei mennyt ennen kuin Viima paikallisti hajun keittiöön ja merkkaili eleillään ja ääntelyllään, että täällä on joku. Koira ei kuitenkaan vielä ollut tarkentanut hajua ja haki vähän tukeakin. Sitten Viima keksi tutkia vielä vähän tarkemmin, ja kiertää keittiössä olleita siirreltyjä jääkaappeja ja pääsi lopulta lähietäisyydelle maalihenkilöstä. Haukkukin alkoi.

Sitten siirryimme viereiseen huoneistoon, missä Viima teki taas hyvä työtä kiertämällä huoneet läpi. Keittiöön päästessään koiran olemuksesta taas näkyi selkeästi, että joku on täällä on jossain. Tarkennus vain oli hieman haastavaa. Viima nousi työtasoja vasten, nuuskutteli ja kävi välillä tyhjentämässä nenäänsä keittiön ulkopuolella ennen kuin palasi taas jatkamaan tarkennustehtäväänsä. Jossain vaiheessa Viima tuli taas hakemaan tukea ja alkoi sitten haukkua minulle, mutta kun siitä ei mitään hyötyä koiralle ollut, niin jatkoi sitten takaisin keittiöön hommia tekemään. Jossain vaiheessa maalihenkilö oli työntänyt sormensa vähän näkyville kaapin kätköistä, ja niitä Viima jossain vaiheessa nousikin nuuskaisemaan. Tämän jälkeen koira sitten aloitti ilmaisun, ja avasin keittiönkaapin oven. Ovi oli ollut sentin verran raollaan (lehti välissä).

Yhteenvetona: Koira teki hyvin innokkaasti töitä ja sen reaktiot hajuista olivat selkeät. Viima myös malttoi tehdä työtä pitkäänkin, vaikkei heti saanutkaan tarkennettua. Ehkä viimeisessä paikallistamisessa meni vähän liian pitkään koiran mielestä, mikä sitten vähän purkautui haukkumisena. Pitää harjoitella näitä hankalampia piiloja lisää (itseluottamusta koiralle), mutta ottaa väliin myös semmoisia, joissa koira pääsee suoraan kontaktiin maalihenkilön kanssa.

Myrylle oli myös kolme piiloa, mutta kaikki olivat sellaisia, että pääsi ihan maalihenkilön luokse. Aloitettiin ylhäältä, ja siellä ensimmäinen piilo oli keittiökaapissa, jonka ovi raollaan ehkä 5-10 cm. Sinne Myry kuononsa tunki ja tuli luokseni (olin ovensuussa parin metrin päässä) ilman rullaa. Hetken mietittyään Myry paineli takaisin kaapille ja tunki  kuonon sinne sisään. Tämän jälkeen Myry yritti saada rullaa kaulastaan, mutta sähelsi sen verran, ettei onnistunut ja tuli taas ilman rullaa viereeni. Siitä hieman turhautuneena (”piip”) Myry meni taas uudestaan kaapille ja tunki entistä ponnekkaammin kuononsa sinne sisään, peruutti ja sai nyt vihdoinkin rullan suuhunsa ja tuli luokseni. Olipa säätöä, mutta olipa koiralla kyllä motivaatiota mennä sinne piilollekin!

Toinen piilo oli kerrosta alemmassa kerroksessa vaatekomeron syövereissä. Ovi oli sepposen selällään, joten kun Myry siitä ohi oli menemässä, niin tuli äkkipysäys ja 90-asteen käännös. Myry kävi maalihenkilön luona, mutta sai rullan suuhunsa vasta ulkopuolella. Lähti siitä pari metriä väärään suuntaan, mutta tuli kuitenkin luokseni. Hetken mietin, että hyväksynkö, kun näytti aika sähläämiseltä taas tuon rullan kanssa. Hyväksyin kuitenkin ja Myry vei oikeaoppisesti maalihenkilön luokse. Ilmeisesti siellä vain oli ollut sen verran ahdasta ottaa sitä rullaa suuhun, että koira koki paremmaksi ottaa rullan väljemmällä suuhunsa (ainakin edellisellä piilolla Myryllä oli vaikeuksia rullan ottamisessa, olikohan mulla rullapanta väärässä kohtaa vs. normaalipanta?).

Kolmas piilo oli alemmassa kerroksessa kylppärissä ammeessa. Hyvin Myry taas työsti, mutta turhautui yhdessä kohtaa taas hieman ja yritti ilmaista mukana kulkenutta henkilöä. En kuitenkaan tätä hyväksynyt ja jatkettiin etsimistä. Kylppäriin päästyään Myry sitten aika nopsaan työsti hajunlähteen nostamalla kuonoaan kohti ammetta ja siitä sitten nopeasti hoksaamalla, että sieltä se ihminen löytyykin. Rullan ottaminen ja tuominen olivat ihan ok.

Yhteenvetona: Myry työskeli oikein mukavasti ja sillä oli hyvä draivi. Rullan kanssa oli vähän ongelmia. Jatketaan edelleen näillä tämmöisillä, missä pääsee kontaktiin maalihenkilön kanssa ja sitten vähän puoliumpparityyppistä, mutta ihan täysin umpipiiloja en vielä taida ottaa.