Treenattiin tänään aamulla Vantaankosken tienoilla. Oli jo tullessa aika lämmin, mutta onneksi tuuletin pörräsi koirille vähän vilvoitusta kylmäkallen ja märkien pyyhkeiden kera. Poislähtiessä parin tunnin päästä saikin sitten ajaa koko matkan ikkunat täysin auki, kun oli jo sen verran lämmintä.
Myrylle otettiin ihan vain piha-alueella treeni, jossa molemmat maalihenkilöt olivat korkealla. Ensimmäinen oli rakennuksen kulman takana portaiden yläpäässä ja toinen oli sitten liukumäen päällä makoilemassa. Ensimmäiselle mentäessä näin, kun ihan siinä lähistöllä oli treenikaveri tekemässä jälkeä nurmikolle, mutta päästin Myryn kuitenkin menemään. Myry ei mennyt ilmaisemaan liikkuvaa henkilöä, vaikka vähän mietinkin, että menisikö vai ei. Kun olin tavoittanut Myryn, oli jäljentekijä siinä kohtuu lähistöllä ja Myry vähän sekoili. Se nappasi rullan vieressäni suuhun ja ajattelin hyväksyä sen, mutta eihän se näytölle mihinkään mennyt. Kiersi kyllä sitten kulman taakse, ja kipitti portaat ja jäi nököttämään maalihenkilön luokse. Hetken aikaa Myry siellä oli ja toljotti meikäläiseen päin, että mitähän tässä nyt… Sitten vähän loksahti, koira otti rullan ja kipitti alas, luovutti rullan ja meni vauhdilla näytölle.
Tästä jatkettiin matkaa, Myry kiersi rakennuksen seinämää ja irtosi, mutta palasi lähemmäksi, kun käännyttiin kohti liukumäkipiiloa. Kun Myry tuli perässä, se ei pitkään aikaillut vaan aika eleettömästi kipitti suoraan liukumäen juurelle, nousi portaat ja jäi ihmettelemään maalihenkilön luokse. Itse olin piilolta semmoisen 30-40 metrin päässä odottelemassa. Myry oli sanonut pari kertaa piip ennen kuin nappasi rullan ja kipitti hurjaa kyytiä (jes, laukalla!) tuomaan rullaan. Luovutus edessä (tässä mulla on kriteeri lipsunut enkä ole vaatinut koiraa perusasentoon vaan olen hyväksynyt epämääräisen paikan, jos koira on tullut vauhdilla rullan kanssa ja tietty pitänyt rullan suussa vihjeeseen saakka) ja vauhdilla piilolle.
Aika hauskasti siis meni treeni eikä nuo ylempänä olleet tuottaneet koiralle mitään vaikeuksia. Liukumäkipiilossa tosin tuulensuunta taisi olla varsin optimaalinen eli se varmasti auttoi, mutta on kiva, että koira ei aristele mitään tuollaisia kiipeiltäviä paikkoja jne.
Viimalle otettiin sitten metsän puolelle pari tyyppiä. Alueeksi otettiin kahden korkeuskäyrän välinen alue (ehkä n. 100×100 m) risteyksestä alkaen. Eipä siinä Viiman suorituksessa mitään ihmeellistä ollut. Koira oli heti hyvässä vireessä, mutta malttoi olla hiljaa muutamaa haukahdusta lukuunottamatta ja seuraamispätkä alueelle onnistui ihan kivasti. Alussa olleen ison kaatuneen puun Viima kävi tsekkaamassa tarkasti, kunnes tuli jatkamaan matkaa samaan suuntaan kuin minäkin. Isomman polun kohdalle Viima sitten lähti päättäväisesti etenemään syvemmälle ja annoin sen mennä rauhassa. Jonkun hetken päästä ilmaisuhaukku alkoi, joten piti sitten vauhdilla kirmata perään. Olihan se aika kaukana, mutta hyvin Viima jaksoi paukuttaa. Kaatuneen puun juurakon vieressä seisoi maalihenkilö.
Tältä piilolta sitten lähdettiin palaamaan takaisin sinne kohtaan, mistä Viima oli irtautunut. Ihan siinä lähistöllä, mihin olin jäänyt Viimaa odottelemaan/kuulostelemaan oli kaatunut puu. Sinne Viima meni tutkailemaan ja puski itsensä risujen läpi hyvässä kätkössä olleen maalihenkilön luokse. Ilmaisu ok ja tällä kerralla itsekin olin siinä n. 10 metrin päässä, joten palkkauskin tuli nyt paljon nopeammin :)
Hyvä treeni siis, semmoinen iloinen motivoiva treeni Viimallekin :) Ja maasto oli kivaa, sillä se oli varsin avaraa ja näkyi pitkälle (tosin eka piilo oli sen verran kaukana, ettei sinne asti sentään näkynyt). Ja vaihteeksi oli kiva myös tavallaan käydä vähän aluettakin läpi ilman, että tietää, missä ne tyypit ovat piilossa.
