Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

9.10.2014 Kohtikäännöksiä

Treeniasetelma
Treeniasetelma

Omatoimiosastolla tehtiin kolmen hypyn pätkää  siten, että kolmannella hypyllä jarrutus ja käännös takaisin lähtöpisteeseen. Tätä tein Keron kanssa pari toistoa per puolet. Hyppyjen korkeus 40cm.  Tämän lisäksi harjoiteltiin pussia yksittäisenä esteenä ja se sujui varsin kivasti. Ekalla toistolla avustaja oli pitämässä kangasta, mutta sen jälkeisillä toistoilla kangas sai olla ihan itsekseen, eikä se vaikuttanut Kero menoon mitenkään.

Ohjatulla puolella oli tarkoitus tehdä kohtikäännösharjoitus, jossa siis neljä hyppyestettä ja ensin tehdään yksi kohtikäännös, valssataan takaisin ja sitten kohtikäännös toiseen suuntaan. Koska meillä ei tämä harjoitus sujunut laisinkaan, niin seuraavassa vähän kertausta kohtikäännöksestä (lunttasin nämä tunnin jälkeen Oivan teoriamateriaaleista):

  • Ohjaajan askeleet tärkeitä, sillä silloin koira liikkuu koko ajan kohti vahvistealuetta.
  • Ohjaaja liikkuu niin pitkään lähelle seuraavaa estettä (sivuttaisetäisyys!), kunnes koira lukitsee esteen.
  • Tämän jälkeen ohjaaja kääntyy kohti koiraa (90 astetta) ja vaihtaa kättä. Ohjaajan on oltava tässä asennossa viimeistään, kun koira on laskeutunut hypyltä maahan.
  • Kun koira on ylittänyt seuraavan esteen kieltämislinjan, ohjaaja ottaa esteenpuoleisella jalalla askeleen taaksepäin, kääntyy sen varassa kohti estettä ja aloittaa kädenvaihdon (vain yksi käsi kerrallaan ohjaa koiraa!).
  • Ohjaaja ottaa esteenpuoleisella jalalla askeleen kohti estettä (hypyn kauempi siiveke) ja ohjaa esteenpuoleisella kädellä koiran esteen yli.

Ennen tuntia muistin askelkuviot ja kädenvaihtokohdat (tai ainakin sen ensimmäisen kädenvaihdon), mutta olin unohtanut, mikä oli sijoittumisvihjeen paikka ja että tarkoitus oli myös liikkua rivakasti koiran edeltä pois. Hypyt Kerolla tässä treenissä olivat 35cm korkeudessa.