Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

9.10.2010 Agin pohjataitoja

Viiman kanssa treenailtiin agilityn pohjataitoja Oiva Agilityn treeneissä. Edellisestä kerrasta oli jo ehtinyt vierähtää tovi.

Tämän kerran aiheita olivat leikkiminen (PB&J), 360 asteen käännös ja lähdössä pysyminen (istuminen) namihäiriöillä. Leikkiminen oli taas hieman haastavaa, mutta lähtihän se lopulta käyntiin. PB&J tosin ei oikein onnistunut tässä ympäristössä, joten pitää jatkossakin kiinnittää huomiota vahvistetiheyteen ja session kestoon.

360 asteen käännös koira oikealla puolella oli haastavampi, vaikka tätä olemmekin kotona harjoitelleet vain tältä puolelta. Vasemmalta puolelta meni joutuisammin (parempi vahvistetiheyskin ja koirakin lähti mukaan innokkaammin).

Istumisessa ei ollut ongelmaa, vaikka heittelin nameja ympäriinsä. Ainoastaan koiran takaa kulkeminen sai koiran siirtämään hieman jalkaansa (en tätä itse huomannut). Pitääkin siis harjoitella noita takaaleikkausjuttuja kotona koiran istuessa paikoillaan.

Siirrot onnistuivat mielestäni ihan kivasti häkistä treenipaikalle ja pois näissä kaikissa tehtävissä. Vaikkei Viima mitään ihmeellistä tehnytkään, niin kyllä koira vaikutti aika väsyneeltä kotona.