Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

8.9.2011 Esineitä

Myry kaipaa nyt selkeästi toimintaa, joten otin sille sitten ihan vain pihalle vähän esineilmaisutreeniä. Aloitin alkuun vähän vaikeasti eli vein kolme pientä vaatekappaletta (2 hanskaa, sukka) pihalle sopiviin paikkoihin ja Myry sitten etsimään. Vähän oli häiriötä, kun naapurin koira tuli siihen paikalle, mutta eipä tuo Myry siitä välittänyt. Rullaa Myry ei vain hokannut vaan toi mulle kaikki esineet…

Toisella kerralla vähän viisastuneena otin isommat esineet (verkkatakki, jättifarkut, kangaskassi) ja sidoin kaikki muut paitsi farkut kohteisiin kiinni. Takin Myry ilmaisi hyvin, jättifarkut se raahasi minulle ja kangaskassin aikaan oli sitten edestakaisin kulkeva ihminen häiriönä. Kovasti Myry yritti saada kassia irti, muttei onnistunut, mutta uudelleenlähetyksellä tuli kuitenkin ilmaisemaan rullalla.

Kolmannella kerralla olin vieläkin viisastuneempi. Kaikki isot esineet oli sidottu kiinni. Vein ne myös yksitellen paikoilleen ja lähetin sitten Myryn. Kaikki ilmaistiin moitteettomasti rullalla.

Tämä nyt oli tämmöinen testi. Noissa, missä Myry toi esineen, niin se vei näytölle kuitenkin sinne paikkaan, mistä oli esineen ottanut.