Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

8.1.2011 Ratatreenit

Käytiin pitkästä aikaa ohjatuissa treeneissä, viime vuoden puolella talvella ehdittiin käydä vain kerran.

Rata sisälsi yhteensä 22 estettä, mutta tehtiin se Myryn kanssa kahdessa osassa ja jätettiin radan puolivälin jälkeen ollut A-este tekemättä. Lisäksi tehtiin rata medikorkeuksilla. Mitäs sitä suotta koiraa liiaksi väsyttämään, kun ko. hallin tila on aika ahdas ja tuo ratakin oli tehty todella tiiviisti.

Treeni meni kohtuullisesti, vaikkakin vähän koira vaikutti jotenkin hitaalta. Ehkä tila vaikutti, kun itsekään ei oikein päässyt liikkumaan samaan tapaan kuin mitä normaalisti ja kun itse en liiku, niin ei liiku koirakaan. Selvittiin kuitenkin takaakierroista jne vaikkakin joitain kohtia pitikin hieman ottaa uusiksi.

Jostain syystä kepeistä muodostui hankaluuksia, sillä Myry tuppasi menemään toiseen väliin. Jopa klo 3:n kulma oli sille sen verran vaikea, että päätin jättää siltä osalta keppien hinkkaamisen väliin (toki mentiin radalla kahteen otteeseen olleet kepit pätkien yhteydessä kohtuu ok).