Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

7.9.2008 Katselmointia

Tänään oli UPK:n treenikatselmointi, jossa vierähtikin taas pitkä tovi katsellen, miten muut ovat edistyneet kuukauden aikana.

Myrylle oli pieni harjoitus ’pentumetsässä’, jossa käytiin tätä pientä aluetta läpi ja löydettiin pari maalihenkilöä. Ensimmäisellä rullantuonti tökki, sillä jokunen metri ennen luovutusta Myry keksi maasta jotain tosi ihanaa ja unohti, mitä oli tekemässä. Kun muistutin asiasta, niin Myry sieppasi rullan ja kävi piilolla käännähtämässä ja tuli takaisin luovuttamaan rullan. Maalihenkilön luona uudelleen käynti oli ihan hyvä juttu. Huonompi juttu oli tietysti se, että Myry nappasi tiputtamansa rullan uudestaan suuhun ei-maalihenkilöllä, mutta enpä tiedä, miten tuohon nyt pitäisi reagoida, jos se moisen ehtii kuitenkin tehdä.

Toista piiloa etsittiin tovi ja siinä välissä sain kutsua kovasti Myryä luokse, sillä Myry oli hanakasti menossa koko ajan alueen ulkopuolelle. Siitä huolimatta sain kuitenkin etsimään oikeata aluetta ja sadeviittaan hyvin kääriytynyt maalihenkilö löytyi. Myry oli tosin käynyt (antamassa pusun ennen kuin oli napannut rullan.  Näin ei koira saisi tehdä, joten pitää yrittää harjoitella peitettyjä henkilöitä.

Viimalle oli suunniteltu isompi alue (kartalla alue n. 200 x 250/300m, mutta suurin osa tästä korkeaa kalliorinnettä) ja kartturinkin saimme mukaan. Viima liikkui vaikeamaastoisella alueella ihan mukavasti, vaikkakin irtosi aika kauas. Kaksi ekaa löytöä tuli aika kaukaa, mutta hyvin Viima jaksoi ilmaista.

Tämän jälkeen lähdettiin käymään niitä alueita, jotka olivat vielä käymättä. Jossain vaiheessa Viima teki taas katoamiset ja jonkin ajan päästä kuului kaukaa jotain haukuntaa. Se oli vähän epämääräinen haukku, josta ei täysin voinut olla varma, että haukkui Viima piilolla vai jotain muuta (aiemmin siinä alueen läheltä oli mm. mennyt hevonen). Kutsuin Viima ja sitten haukku hiljeni. Jonkin ajan päästä Viima tuli luokse ja lähdettiin sitten tarkistamaan, mitä Viima oli haukkunut. Hetken päästä Viima alkoikin taas haukkua ja jonkinlaisen rämpimisen jälkeen pääsin kaatuneen puujuurakon luokse, missä Viima ilmaisi.

Selvisi, että Viima oli käynyt täällä tosiaan haukkumassa viitisentoista kertaa, kuulostellut kovasti sinne suuntaan, missä me olimme (alueen toisessa päässä siis eli kaukana) ja kun oli kuullut kutsuhuutoni, niin oli lähtenyt samantien. Tästä huolimatta Viima meni kuitenkin heti takaisin ilmaisemaan, kun oli ensin käynyt luonani. Näin ei saisi käydä, että koira jättäisi löydön, mutta toisaalta Viima meni kyllä heti takaisin, kunhan vain ensin kävi meidät hakemassa. Viima on liian irtoavaa sorttia, ja vaikka sillä on tosi kuuluva haukku, ei sitäkään aina välttämättä kuule, jos välissä on kallioista maastoa ja etäisyyttä.

Kolmannen maalihenkilön jälkeen kytkin Viiman ja käytiin vielä läpi alueen reunaa, jota ei oltu vielä tarkistettu. Mitään ei löytynyt. Alueesta jäi myös pieni kohta tarkistamatta, mutta ’johto’ antoi luvan lopettaa etsinnän.  Olisimme olleet valmiita menemään käymään läpi tämä tarkistamaton alue tarvittaessa. Tarkkaa aikaa metsässä rämpiseen ei ole, mutta kyllä siellä varmasti 45 minuuttia meni löydön jälkeisine taukoineen jne.

Jatkossa voisin kiinnittää enemmän huomiota Viiman kutsumiseen. Nyt kutsuin sitä ehkä liikaa. Silloin, kun kuulen sen, niin ei kannata turhia kutsua. Ja hajulta Viimaa ei saa kutsumalla pois eli siihen pitäisi ehdoton kutsu käyttöön (pitää siis harjoitella pilliä myös oikeammissa tilanteissa). Toisaalta Viima kuitenkin tuli piilolta kutsuttaessa pois, joten otapa tuosta nyt sitten selvää… :P

Treeni oli kuitenkin ihan hyvä ja Viima työskenteli mukavasti, ja olisi ollut valmis jatkamaan kolmannen löydön jälkeen :)