Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

7.11.2012 Harppaukset kontaktitreeneissä

Olin hallilla ajoissa, sillä kaksi edellistä tuntia olin seuraamassa Evan ja Emelien koulutusta. Vähän siinä kohmettui seisoskellessa, mutta lämmittelylenkki ennen omaa treenivuoroa auttoi kyllä palauttamaan veren kiertämään :) Alkujaan olin suunnitellut tekeväni tällä kerralla radanpätkää (oletuksena oli, että meidän hallipuolella olisi sama rata kuin em. koulutuksessa), mutta olin varautunut myös jatkamaan kontaktitreenien parissa.

Ks. edellisellä kerralla tehty suunnitelma tälle kerralle (ko. kerta jäi tosin väliin, mutta suunnitelmaa voitiin ihan hyvin hyödyntää).

Treenin purku

1. jakso (DOL)

  • Onnistuneet toistot 5/8. Ihan ekalla toistolla olin vielä lähellä, ja koira pysähtyi kontaktille ja katsoi minuun -> siirto, seuraava toisto ok (tosin vino), sitä seuraavalla Myry juoksi läpi, sitten ok, lipsahti 1on-3off -> uudestaan, loput kolme ok ja koira suorana.
  • Avustaja palkkasi heittämällä namin (juustoa).
  • Oma sijaintini säilyi lähellä pöydän etureunaa.

(minitauko)

2. jakso (DOL)

  • Onnistuneet toistot 8/8.
  • Oma sijainti läheni pöydän takareunaa.
  • Myry meni varsin kivasti ja vauhdikkaasti.

httpv://youtu.be/ovjClKtULIw

(isompi tauko)

3. jakso (DOL)

  • Onnistuneet toistot 6/6 (lopetin ennen kellon soittoa)
  • Oma sijaintini vikassa toistossa pöydän takana.
  • Vikassa toistossa myös rutiinin rikkomista eli mukaan vähän kestoa.

httpv://youtu.be/qcgF5YWSK5I

(isompi tauko)

4. jakso (DOR)

  • Kriteerin lasku verrattuna DOL eli ohjaaja lähellä pöydän etureunaa, mukaan myös ohjaajahäiriöt kädenheilautuksella.
  • Onnistuneet toistot 5/6. Virhe tuli, kun otin mukaan käsiheilautuksen ensimmäistä kertaa. Muissa toistoissa Myry teki pienen vilkaisun vapautuksen jälkeen.

(pieni tauko)

5. jakso (DOR)

  • Lisättiin häiriötä jo alkuun ja häiriö myös jatkuu vapautuksesta.
  • Onnistuneet toistot 5/6. Virhe tuli, kun Myry lähti kerran ilman vapautusta ja jäi epäröimään, tässä olisi voinut ottaa heti koiran siirtoon.
  • Tässä oma sijaintini vikassa toistossa pöydän etureunan vieressä.

httpv://youtu.be/EOj0d26r1r0

Yhteenvetona voisi sanoa, että onnistumisprosentti oli hyvä, ja kriteeriä olisi voinut nostaa DOR:ssa ehkä vähän enemmän jäämällä reippaammin taakse. DOL:ssa ei kädenheilautuksia tullut. Aluksi kutsuin Myryn palkkion jälkeen, mutta yhtä nopeasti se kuitenkin kiiruhti lopulta takaisin ilman kutsuakin. DOR:ssa näkyi jo koiran väsyminen. Olin aika yllättynyt näistä treeneistä, joten pitää miettiä, miten nostaa kriteeriä seuraavissa treeneissä.

Suunnitelma 14.11.2012

* mitä haluan parantaa koiran toiminnassa ja miten sen teen?

Kasvatetaan koiran irtoamista 2on-2off-asentoon. Tarkoituksena saada koiralle vauhtia niin, että se menee kontaktipätkän laukalla/sitä vauhtia kuin menisi puomin (nyt menee vielä ravilla). Tämä tehdään niin, että olkapääkäännös kohti pöytää/puomin alasmenokontaktia tapahtuu koko ajan enemmän pöydän takaa. Lisätään isompi pöytä mukaan (ainakin DOL, DOR pienempi pöytä), jolloin pöydät toimivat portaina ja mahdollistavat isomman vauhdin kontaktialueelle.

* mitä haluan parantaa omassa toiminnassa ja miten sen teen?

Kriteerin nosto riittävän nopeaan tahtiin. Jos tulee virhe/muu sähläys, koira nopeasti siirtoon.

* toiveet koulutusohjaajalle (mihin asiaan toivon koulutusohjaajan kiinnittävän huomiota, auttaako hän palkitsemisessa tms. vai onko vain apusilminä)

Palkkion heittäjänä varioimalla omaa sijaintiaan. Toimii myös apusilminä, ja tarkkailee, jos jämähdän samaan kriteeriin. Apuvälineistä huolehtiminen (pöydän siirto, ajastus, kamerasta huolehdin itse).

Muutama kysymys, joita pitäisi miettiä ennen: Miten pitkälle pöydän taakse olisi tarkoitus lopulta viedä koira? Miten itse teen eli olenko pysähdyksissä niin pitkään, kunnes vapautan koiran vai jatkanko liikkeessä koko ajan? Onko ristiriitaa ohjausjärjestelmän kanssa?