Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

6.9.2012 Hälytreeniä Oittaalla

Syyskuun hälytreeneissä meitä oli kaksi koirakkoa, joiden kesken treenin ryhmänjohtaja jakoi isomman alueen.

Meille tuli alueen eteläosa, joka rajoittui ulkoilureitteihin ja kallioon alueiden välissä. Suunnitelmana oli edetä kallion myötäisesti pohjoisrajalle, mennä sitä pitkin kulmaan ja sitten palata siksakkia takaisin. Kallion alaosat oli tarkoitus tarkistaa huolellisemmin tuulensuunnan ja kallioiden aiheuttamien esteiden takia.

Myry oli tosi innoissaan jo heti alussa, ja juoksi kallioilla ja ohjautui hyvin itse kallion päälle, ja sinne minne rintamasuuntani aina osoitti. Lähinnä mielessä oli, että koira väsyttää itsensä puhki näissä alkujuoksenteluissaan.

Etsinnän aikana Myry irtosi muutamassa kohdassa (näkyy träkkerissä nuo alueen sisälle mennyt kohdat). Mentiin sitten perässä, mutta Myry palasi ilman rullaa, joten jatkettiin sitten aina suunnitelman mukaisesti. Päästiin sitten itäkulmaan, josta tarkoitus oli lähteä tekemään siksakkia, mutta eihän siitä mitään tullut. Myry eteni päättäväisesti koko ajan reunaa myöten, ja muutettiin sitten suunnitelmaa eli palattiin kiertämään raja ensin.

Ehdittiin melkein tämä reuna loppuun, kun jäätiin tsekkaamaan yhtä alhaalla olevaa kuusta. Myry kipitti alas tarkistamaan sitä, ja palasi takaisin, ja lähti sitten kulkemaan ihan vastakkaiseen suuntaan kuin mihin meidän oli tarkoitus mennä. Päättäväisesti meni, vaikkakin hitaasti ravaten. Sitten bongasin liikkuvan tyypin, jonka tuntomerkit vastasivat yhteen kadonneeseen. Otettiin sitten tyyppi kiinni, haastateltiin, ilmoitettiin johtoon jne. Otettiin sitten vielä päätteeksi Myrylle ilmaisu, eli tyyppi katosi hetkeksi ja Myry pääsi tekemään vielä ilmaisun.

Ihan hyvä fiilis jäi treenistä. Myry teki kivasti töitä, vaikka väsyikin. Varsinaista etsimistä oli tunnin verran, siirtymisineen lähemmäs pari tuntia. Myry irtosi kivasti paikoin, mutta ei sitten saanut tarkennettua. Maalihenkilö oli liikkuva, ja oli liikkunut edestakaisin eteläistä rajaa. Maalihenkilö ei ollut nähnyt Myryä aiemmin eli ihan jees, mutta sitä on paha sanoa, että onko Myry nähnyt maalihenkilöä? Mutta yhtä kaikki, löytö tehtiin :)

Reitti