Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

6.8.2010 Lapsietsintää

Tällä kerralla meille tarjoutui hieno tilaisuus käyttää lapsia maalihenkilöinä treeneissä. Olin alkuun ajatellut, ettei lapsi löytyisi siinä missä aikuinenkin, mutta ei se sitten niin yksinkertaista ollutkaan.

Myry pääsi ensin etsimään. Koira lähtikin vauhdilla, mutta jostain syystä se ei ensimmäiselle piilolle sitten mennyt vaan juoksi ympäri metsää. Lopulta se tuli sitten rullan kanssa ja vei keskimmäiselle piilolle. Sen jälkeen palattiin takaisin lähelle ensimmäistä, mutta ei vain koira millään mennyt lapsen luokse. Ihan varmasti oli havainnut ja tiedostanut, kun juoksi ihan muutaman sentin päästä ohi ja useammankin kerran ihan siitä läheltä… Ei siinä muu auttanut kuin ottaa koira luokse ja lähettää suoraan muutaman metrin päästä, jotta saatiin ilmaisu hoidettua loppuun. Sitten lähdettiin etsimään kolmatta eli viimeistä piilossa ollutta lasta. Tämänkin kanssa oli ongelmia. Näin kun Myry tuli piilolta rullan kanssa, mutta siinä oli taas kivat risukot välissä ja kun koira oli lähes luonani niin se tiputti rullan suusta eikä sillä ollut mitään aikomusta palata piilolle takaisin. Ja kun Myry lopulta lähti, niin lähti ihan toisaalle ja olisi koko ajan ollut menossa ihan toiseen suuntaan. Nihkeästi tuli takaisin luokse. Sain kuitenkin koiran menemään piilolle uudestaan ja tulemaan rullan kanssa takaisin. Myry oli kuulema käynyt piilolla jo aiemmin eli ilmeisesti sillä ensimmäisellä kierroksella, jolloin ilmaisi sen keskimmäisen piilon.

Olipa todella hankala ja vaikea juttu koiralle. En olisi uskonut, että se noin käyttäytyisi, mutta ilmeisesti lapset (nämä aika nuoria, alle kouluikäisiä/juuri siinä kynnyksellä) ovat sille iso kynnys. Myryllä ei nyt muutenkaan ole lapsikokemuksia (näin nuorista). Treenin päätteeksi tällä kerralla kukin lapsi sai antaa Myrylle vähän namia, ehkä jäi kuitenkin positiivinen mielikuva näistäkin etsittävistä. Se selviää sitten seuraavissa lapstitreeneissä. Pitää silloin ottaa ihan alusta koko homma eli helppoa ilmaisua ja huippupalkat lapsilöydöstä.

Viiman kanssa meni sitten paljon paremmin, vaikka yksi outous siihenkin liittyi. Ensimmäisen Viima ilmaisi heti eli ei ongelmia. Keskimmäisen Viima sivuutti (saattoi olla, ettei sitä haistanut), mutta viimeisen parivaljakon (kaksi lasta) ilmaisi myös hyvin. Sitten palattiin keskimmäisen lähettyville. Viima juoksenteli siinä edestakaisin, mutta paha sanoa, että oliko sillä hajua vai ei. Todennäköisesti varmaan oli, sillä lopulta Viima sitten meni lapsen lähelle, mutta ilmaisi kuitenkin normaalia kauempaa (muutama metri). Viimeinen lapsi oli joukon nuorin tyttö, joten saattoi olla, että iällä oli jotain tekemistä tähän epävarmempaan käytökseen.

Treenin päätteeksi Viima sai sitten leikkiä kaikkien lasten kanssa piipparilelulla. Hauskaa varmasti oli, sillä Viima toi lelun aina välillä takaisin lapsille, jotka vuoron perään sitten heittelivät lelua. Uskoisin, että Viimalle ainakin jäi ihan positiivinen kuva etsittävistä lapsista. Viimallahan ei ole lapsista (pienistä) hirveästi kokemusta, mutta toisaalta Viiman kasvattiperheessä oli juurikin pieniä lapsia, joten pentuaikana se on tottunut heihin, ja toki siskoni lapsetkin olivat kohtuu nuoria (7v ja 9v) Viiman ollessa pentu.