Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

6.5.2011 Vielä kerran -treenit

Tämä olikin sitten oman treenivuoron viimeinen kerta tältä keväältä. Suunnitelmat olivat aika lailla samantyyppiset kuin aiemminkin:

Myryn treenit:

Kepit

  • Suunnitelma: Sivuttaisetäisyyden harjoitteleminen eri kulmista lähetettynä (esteeltä kulmat 3, 5, 7 ja 9), palkka heitettynä eteen.
  • Toteutus: Muuten meni kivasti, mutta hypyltä kaartuminen kulma 3:ssa tuotti ihmeellisiä ongelmia. Myry meni kyllä oikealta puolelta, mutta haki toisen välin eli ei vain jotenkin taipunut siihen ensimmäiseen väliin. Sählättiin keppien kanssa sitten ihan liian pitkään (”otetaas vielä kerran…” ei näin).
  • Kesto: 9min

Kontaktit

  • Suunnitelma: 2on-2off, josta palkkaus ja vapautus esteelle, sivuttaisetäisyyden lisääminen kahteen metriin.
  • Toteutus: Kolme settiä, jossa ensimmäisessä tehtiin koira oikealla puolella pelkkää loppukontaktia (3x), toisessa koira vasemmalla puolella (4x) ja kolmannessa koko puomi alkuhypyn kera (8x, näistä puolet takaaleikkauksena, koska ei ollut sivuttaistilaa toisella puolella). 2on-2off onnistumisprosentti 100, vapautuksen suhteen yksi virhe (liikahti pois ilman vapautusta). Kaikissa vapautus edessä olevalle hypylle, itsellä sivuttaisetäisyyttä 1,5-2 metrin verran. Seuraavia kertoja varten kannattaa huomioida se, että koira pysähtyy 2on-2off vinoon asentoon siihen suuntaan, missä itsekin olen.
  • Kesto: 1 + 1,5 + 5 min.

httpv://www.youtube.com/watch?v=0Ksfz3jyU_Y

Pöytä

  • Suunnitelma: Pöytä osana pieniä ratapätkiä, siihen pysähtyminen, odottaminen ja jatkaminen vapautuksesta. Kolme erilaista lähestymistä.
  • Toteutus: Ensimmäinen sarja vino hyppy + pöytä + suoraan (2x + 2x), toinen sarja suoraan hyppy + pituus + pöytä (3x) ja kolmas sarja putki + pöytä + valssi +  hyppy (2x). Meni ihan kivasti, pysähtyi hyvin ja meni automaattisesti makuulle. Kerran vauhtia oli tosin liikaa ja lipsahti ohi pysähtymättä. Kääntyi helposti ohjaajaa päin, loppua kohden asettui oikeaan suuntaan poistumista ajatellen.
  • Kesto: 2 min + 4 min

Viiman treenit:

Esteille hakeutuminen

  • Suunnitelma: Hevosenkenkä tai suoraan eteneminen vinottaisilla hypyillä sivuttaisetäisyyttä kasvattaen.
  • Toteutus: Tehtiin suoraan etenemistä neljällä vinottaisella hypyllä (korkeus 20 cm). Toistojen määrä lähti lapasesta. Ensimmäisessä satsissa mentiin koira vasemmalla puolella neljä toistoa, joissa kahdessa ensimmäisessä kolmannen esteen jälkeen koira kääntyi katsomaan, missä tulen. Kaksi vikaa koira meni neljä estettä hyvin. Toisessa satsissa mentiin ensin koira oikealla puolella, mutta Viima toistuvasti tarkisti kolmannen esteen jälkeen meikäläisen sijainnin (yht. kuusi toistoa). Tehtiin myös kolme toistoa koira vasemmalla puolella ja näissä kahdessa Viima haki hyvin neljän esteen linjan.
  • Kesto: 2 + 3,5 min

Takaaleikkaus

  • Suunnitelma: Ensimmäisessä harjoituksessa kaksi hyppyä suoraan, takaaleikkaus kolmannelle oikealle/vasemmalle. Toisessa erottelua eli välillä suoraan, välillä takaaleikkaus.
  • Toteutus: Tämäkin karkasi lapasesta (”vielä kerran…”). Alkuun takaaleikkaus suoraan kahdella hypyllä oli Viimalta vähän hakusissa, joten kerrattiin ensin pelkällä yhdellä hypyllä. Toistoja tuli varmaan aika paljon kummallekin puolelle sekä myös jokunen erottelu.
  • Kesto: 3 + 6,5 min