Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

5.11.2015 Torstaina vähän haastavampaa radanpätkää

Tarjolla treeneissä oli vähän haastavampi radanpätkä. Jo heti alussa oli kepeille tiukka keppikulma sekäsitten heti perään pari takaaleikkausta (2-3 sekä 3-4) sekä sitten valssi (6-7) ja loppuun hauska kiihdytyspätkä kolmen putken läpi.

Otettiin alkuun kepit ihan vain omana esteenään. Saatiin siitä yksi hyvä toisto, joten eikun hypyn kanssa. En nyt muista, menikö ekalla yrityksellä kepit sitten vähän niin ja näin, mutta jos meni, niin en jäänyt korjailemaan. Kerran ne kuitenkin tuolla aloituskulmalla taisivat mennä ihan ok, mutta haastava se Kerolle kuitenkin oli, kun hypyltä tuli vauhtia ja sitten ei taipunutkaan oikeaan väliin. Pitää siis olla tarkempi ennen keppejä tehtävän jarrutuksen kanssa. Ehkä keppisuoritus oli jotenkin nihkeä, kun miettii, miten sutjakkaasti tuo on mennyt kuutta keppiä.

Joka tapauksessa lopulta ei jääty kepukoita sen kummemmin tekemään, kun edestä löytyi haastavampiakin kohtia mm. nuo pari takaaleikkausta. Koiranhan pitäisi olla edellä ja irrota eteenpäin, mutta vaikka saatiinkin tehtyä takaaleikkaukset, niin vähän nihkeästi Kero edelle meni, mikä kostautui neljännellä hypyllä riman tippumisena (Kero saattoi olettaa, että käännytään siinä vieressä olevalle hypylle putkeen menemisen sijaan). Putken jälkeiset esteet menivät kyllä ihan kivasti, vaikka sähelsin kyllä valssin kanssa. Kolmen putken kiihdytys sujui kyllä aika kivasti :)

Aika väsynyt Kero kyllä oli tuon treenin jälkeen, mutta ihan hyvin jaksoi kuitenkin tsempata (jaksoi syödä ja nami maistui). Harmillisesti ei ole nyt videota tarjolla, kun kännykkä ei lopulta kuvannut mitään, vaan oli päättänyt kaatua…

5.11.2015 Treenirata
5.11.2015 Treenirata

PS. Loppuverkka pimeässä metsässä oli taas tosi kivaa puuhaa. Myry oli mukana, ja se oli ihanan innokas. Juoksi normaalia enemmän ja hyppäsi jopa yhden puunrungon yli (normaalisti kaivautuu sen alta). Ihanaa, kun seniori on jotenkin piristynyt, vaikuttaisikohan tuo vähän viilentynyt sää tai sitten se vain voi niin hyvin :)