Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

4.1.2009 Treeniä

UPK:n katselmointitreeneissä Nurmijärvellä pienessä pakkasessa (n. -10 celciusta).

Viima pääsi treenaamaan tällä kerralla ihan ensimmäisenä koirana. Sille oli piilotettu kaksi henkilöä tuulen alapuolelle, ja tarkoitus oli, että minä liikkeelläni ohjaisin koiraa oikeaan suuntaan tai ainakin, että koira tarkkailisi liikkumistani. Ekan piilon kohdalla Viima meni kyllä tosi läheltä, mutta jostain syystä se saikin sitten hajun kauempana olevasta piilosta ja meni sitten sinne ilmaisemaan. Palattiin sitten takaisin tälle ekalle piilolle. Matkalla Viima kävi tekemässä jonkun lenkin, palasi takaisin ja sitten se saikin hajun ja meni piilolle ilmaisemaan. Ihan ok.

Myrylle oli kaksi piiloa ja molemmat menivät ihan hyvin kokonaisuudessaan. Ennen tokaa piiloa Myry ehti melkein käydä ilmaisemassa kauempana olevia muita ihmisiä, mutta palasi vauhdilla kutsusta takaisin. Vauhtia ja intoa kyllä piisasi :)