Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

3.4.2009 Vikat kevään agitreenit

Meidän vikat Purina-treenit tämän kevään osalta. Tarkoituksena oli tehdä molempien koirien kanssa kaikkea pientä kivaa, mikä onnistuikin ihan hyvin :)

Myryn kanssa tehtiin pieniä pätkiä ensin hyppy-putki-puolella ja sitten myös hyppy-kepit puolella. Tehtiin kepeille menoja eri suunnista eri hypyiltä ja onnistui oikein hyvin. Samoin ohjauskuviot menivät ihan kivasti, vaikka olivatkin haastavat paikoin (puomilta hypylle ja sitten takaa kiertäen seuraavalle oli hankalin).

Viiman kanssa tehtiin myös pieniä pätkiä (kuvassa sinisellä). Tehtiin hyppyjä eri ohjauspuolilta ja sitten toiseen suuntaan, ja meni yllättävänkin hyvin (mm. takaa kierrettävä hyppy). Sitten harjoiteltiin kolmen hypyn ympyrää ja mentiin 3x neljä putkea. Noissa putkissa Viima oli kyllä vähän hidas eli semmoista putkidraivia ei sille ole vielä tullut. Sitten harjoiteltiin vielä puomin ja a-esteen kontakteja, joita harjoiteltiin myös Myrynkin kanssa.

Ihan kiva fiilis jäi näistä vikoista treeneistä. Seuraavaksi edessä on Myryn 4 starttia pääsiäisen kisoissa, ja sen jälkeen onkin täysin avoinna se, missä ja milloin treenataan (tai kisataan) seuraavan kerran.

3.4.2009 Treeniradat