Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

31.7.2008 Uusi temppu

Myry oppi tänään uuden tempun. Viima osaa istua nätisti eli ns. orava-asennossa, mutta Myrylle tätä ei ole koskaan edes opetettu. Temppu on kuitenkin ihan hyvä tasapainon jne kannalta, joten päätin kokeilla oppisiko Myry tämän liikkeen, jos sille sen oikeasti päättäisin opettaa.

Alkuun harjoiteltiin sitä, että Myry hyppää vasten itseäni eli seisoo siis takajaloillaan nojaten minuun. Viima tekee tämän erittäin kevyesti, lähes huomaamatta, mutta Myry taas tömähtää painolla vastaan ja nojaa. Viima taas tasapainoilee takajaloillaan ja vain ojentaa etujalat tukemaan. Harjoiteltiin siis hieman Myryn kanssa parempaa nojaamista. Ihan ei samaan tulokseen päästy verrattuna Viiman suoritukseen. Namin avulla Myry kuitenkin alkoi hieman seistä enemmän takajaloillaan.

Sitten jatkettiin, josko Myry nousisi seisomaan ilman tukea. Jonkinlaisia yrityksiä tuli ja välillä Myry yritti kovasti kaikkia muita helppoja juttuja, kuten peruuttamista. Ehkä Myry hieman väsähti tai jotain, mutta se tarjosi istumista ja niinpä siitä oli helppo namin avulla saada koira nostamaan etutassut ilmaan. Aika nopeasti Myry istui hetken nätisti. Saatiin näitä sitten useita toistoja :) Alku on siis nyt hanskassa, nyt pitäisi yhdistää vihjettä (sama kuin Viimalla eli ’nätisti’, mulla on mielessä jo hieno yhteiskuva, jossa molemmat istuvat nätisti) temppuun ja se olisi sitten siinä :)