Tiistai-illan ohjelmassa itselläni oli kisat Klaukkalassa, mutta pakkasin myös koirat mukaan, jotta voisin hieman treenata niidenkin kanssa. Kisan jälkeen tehtiinkin sitten Klaukkalan urheilukentän liepeillä parkkiksella kaikenlaisia luoksetuloleikkejä. Tai leikkejä, jotka pohjustavat siihen, että koira mielellään tulee luokse ja pysyy muutenkin läsnä. Molemmat pojat olivat ihan innoissaan näistä pienistä treenisessioista. Molemmille tein kaksi treenisessiota, jotka sisälsivät muutaman sarjan erilaisia harjoituksia (leikkejä).
Saatat myös pitää
Lenkin päätteeksi tottisteltiin hieman parkkiksella. Myrylle on nyt tavoitteena möllitokoon osallistuminen Liehkutuksessa, joten nyt muistutteleminen eri juttujen suorittamista. Tänään otettiin seuraamista, liikkeestä […]
Parkkiksella hieman tottisteltiin taas. Myry oli edellistä päivää enemmän innoissaan puuhastelusta ja otettiin normiseuraamiset, liikkeestä maahanmenot ja seisomiset. Palkkasin välillä pallolla. Sitten […]
Treenattiin pienellä poppoolla Espoon Olarissa. Ensin otettiin hieman tottelevaisuusjuttuja ja sen jälkeen sitten etsintäjuttuja. Tottelevaisuusjutut olivat ihan hyödyllisiä. Viiman kanssa otin yleistä […]
Aamulla klo 10.30 alkoi Katja Tammisen (ks. Speaking Bark) pitämä tokokurssi, jolle osallistun Myryn kanssa. Kurssi käsittää neljä kertaa ja aiheena on […]