Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

31.1.2010 Lumitreeniä

Lunta oli satanut paljon yön aikana, joten päästiin taas treenaamaan lumisissa olosuhteissa.

Viimalla oli pellolla lumeen piilotettu henkilö, joka käytiin ilmaisemassa moitteettomasti. Toinen piilo oli sitten mielenkiintoisempi ilmaisun suhteen. Piilo oli tien vieressä olevan ladon vieressä jokunen metri tiestä, mutta Viima sai hajun ladon kauimmaiseen päätyyn ja alkoi haukkua siellä (mäennyppylän päällä). Sieltä se laskeutui alas ja jatkoi haukkumista ladon päässä. Ihmettelin kyllä hiukan, koska maalihenkilön piti olla lähempänä tietä. Rämmin sitten Viiman luokse, ja kun pääsin perille, niin Viima lähti päättäväisesti ladon vierustaa kohti tielle päin ja aloitti oikean ilmaisun maalihenkilön luona.

Muutenkin Viima oli vähän turhan täpinöissään. Oli se kyllä kuulolla ihan hyvin, mutta oli vain niin kovin äänekäs. Esim. paikallamakuussa sen piti haukkua. Tässäkin on siis työnsarkaa, että saisi sen olemaan hiljaa…

Myrylle oli myös peltopiilo eli lumeen piilotettu henkilö. Sen piti olla ensimmäinen, mutta näköjään Myry sai metsän puolelta olevasta piilosta hajun ja sinne se lähti heti täysillä. Siellä se sitten rämpi ja työskenteli, ja tuli sitten rullan kanssa takaisin. Taisi olla jo hieman puhki moisesta lumessa rämpimisestä, mutta ilmaisu oli kuitenkin hyvä, vaikka näytöllä pysähtyikin ja tarvitsi muutaman kannustuksen jatkaa matkaa.

Sitten mentiin pellolle, ja siellä koira sai rämpiä taas lumessa. Myry kävi ensin tsekkaamassa henkilön jalat ja vasta pääpuolella nappasi rullan ja lähti tuomaan sitä mulle. Pari metriä ennen meinasi lähteä rulla suussa takaisin, mutta sain sen kuitenkin tulemaan luokseni luovuttamaan rullan. Muuten jees, ja koira oli kyllä tosi motivoitunut työskentelemään huolimatta raskaista olosuhteista :)