Treenattiin Espoon Tillinmäessä (eri maastot kuin aiemmin).
Ennen etsimään lähetystä otin Viimalle pätkän seuraamista ja pienen paikallaolon alueelle mentäessä. Viimalle oli neljä piiloa (osittain/kokonaan pressulla peitettyjä), joille lähetys pistomaisesti. Kaksi ekaa oli jyrkänteen nousuissa, joista toiselle sain itse kiivetä tovin eli Viima sai ilmaista pidempään. Kaksi vikaa oli sitten jyrkänteen yläpuolella kallio-metsämaastossa. Ilmaisut menivät hyvin, ja kolmannelle pääsinkin palkkaamaan varsin pian ja vikalla löytyi sitten maalihenkilöltä lelukin :)
Myrylle otin 6 ilmaisua lähinnä mielenvirkeyden kannalta ;) Näissä koira rullan kanssa perusasentoon, luovutus ja sitten näytölle. Myry kyllä tykkäsi, vaikka kyllähän tuon näki, että hilkulla on se rullan luovutus käteen.
Kotona on keskitytty Myryn kanssa noudon luovutukseen. Edellisenä päivänä harjoiteltiin viidellä eri esineellä (puukapula, metallikapula, pieni solmunaru, pieni muovikotelo, iso patukka) jokaisella 2×5 satsia. Pidin esineistä kiinni ja vihjesanasta vasta irroitus.
Treenien jälkeen otin yhden satsin näillä samoilla esineillä samalla menetelmällä eli pidin kiinni esineistä ja vasta vihjeestä irroitus. Kiinnipitoaika kasvaa pikku hiljaa. Tällä hetkellä se on luokkaa pari sekuntia. Lisäksi ruokakupilla tehdään samaa juttua muutamia toistoja puukapulalla. Tarkoitus on kasvattaa tuota kiinnipitoaikaa vielä joitain sekunteja ennen kuin siirryn seuraavaan vaiheeseen (eli kapulan nostaminen maasta jne).