Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

30.9.2011 Omatoimiagia

Pitkästä aikaa omatoimista agilityä… eli nyt alkoi (jatkui) meidän perjantai-illan hallivuoro. Treenisuunnitelma kummankin koiran osalta oli aika simppeli. Molemmille kolme treeniä.

Myryn treenit:

1. Kontaktitreenit (2 + 2 min)

Kaksi sessiota, molemmissa neljä toistoa. Tarkoituksena oli pitää omaa liikettä häiriönä (jatkaa liikettä koiran pysähtyessä). Ennen puomia otin minimuurin ja puomilta vapautus hypylle, lähdöt sekä lentävinä että lähetettyinä. Onnistumisprosentti 100%. Nyt pitäisi saada lisää häiriötreeniä ja sellaista, missä tavallaan se rata jatkuisi eikä se aina menisi noin, että välillä pysäytyksen ja vapautuksen välissä on iso viive (enkä itsekään ole enää liikkeessä).

httpv://www.youtube.com/watch?v=pCuemzh8NUs

2. Valssi + LOP tuplaboxilla (yht. 3,5 min)

Molemmat puolet kaksi toistoa kummassakin harjoituksessa. Ensin valsseja (lähdin koiran kanssa yhtäaikaa), sitten ohjattuja lähtökäännöksiä helpompana versiona (tokan esteen luona).

3. Takaaleikkaus tuplaboxilla (n. 4 min)

Vasemmalle käännyttäessä takaaleikkaukset menivät ihan ok, mutta oikealle käännyttäessä Myry haki kovasti suoraa linjaa (yhteensä 4x suoraan kolme hyppyä, 2x onnistunut). Tein vielä tähän päälle pikapätkän, missä yhdistettyinä LOP + takaaleikkaus + putki + kolmen hypyn suora.

Viiman treenit:

1. Eteenkatsominen + vapautus (esteen edessä) (4 min)
Olipa oikeasti aika haastava treeni, lähinnä siis ajoituksen jne suhteen. Joitain palkkauksia eteenkatsomisesta namilla ja yhteensä neljä vapautusta hypyn yli (lentävä lelu).

2. Linjanhakeminen tuplaboxilla (n. 3 min)
Yhteensä neljä onnistunutta toistoa (3 kertaa ei mennyt suunnitellusti). Selvästi oli hakemista linjan suhteen, ehkä myös itselläkin. Videolta katsoin, että toistojen väli oli 30s (palkkasin pallolla) eli pitää edelleen saada leluluovutukset paremmin haltuun. Oheisessa videossa näkyvät myös nuo virheelliset toistot vertailun vuoksi.

httpv://www.youtube.com/watch?v=l5xkLN1QAjg

3. Valssi (LOP) (n. 3 min)
Olin suunnitellut ihan perusvalssia, mutta näistä tulikin sitten ohjattuja lähtökäännöksiä. Helpotettuina tosin eli olin aika lähellä ekaa estettä. Yhteensä neljä toistoa, jotka mielestäni menivät ihan kivasti. Jopa eteenpäin katsominenkin onnistui. Palkkaus pallolla ja edelleen toistojen väli oli 30s.

httpv://www.youtube.com/watch?v=FWWnz2DljMM