Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.
Laatikkoetsintätreeni

Kesäkuun nosettelukuulumiset

Noseworkin osalta Kero sai pitää vähän taukoa Kuopion kokeen jälkeen. Tai noh, pääsihän se kyllä tekemään pieniä treenejä siinä samalla, kun Disconkin kanssa treenailin. Noseworkin osalta treenaus on ollut enempi Disco-painotteista, koska ilmoitin sen hajutestiin ja sitä varten olisi hyvä saada varmuutta puolin ja toisin.

Nosework-treeniträkkeri eli treenattavia asioita
Treenattavia nosework-juttuja

Keron kanssa hassuksi (ikäväksi) haasteeksi muodostui valeilmaisujen tekeminen. Se alkoi jo Lappeenrannan kokeessa, missä Kero ilmaisi nopeasti väärää laatikkoa. Ennen Kuopion koetta treeneissä Kero ilmaisi useaan otteeseen häiriöhajuja, ja samoin Kuopion kokeessakin Kero teki valeilmaisun häiriöhajuun. Sen jälkeen omissa treeneissä Kero ilmaisi myös väärää boksia, ja sitten myös toisissa treeneissä useamman kerran vääriä kohteita, kun oikeata piiloa ei löytynyt.

Disco ja palkkalelu
Disco ja palkkalelu

Discon kanssa taas olemme treenanneet laatikoita, ja käyneet uusissa paikoissa. Osallistuttiin myös Eläinpalvelu Feeniksin kesäkuun nosework-kurssille. Siellä saatiin ihan kivasti pieniä harjoituksia tehtyä ja tutustuttua uusiin paikkoihin. Yhdellä kerralla Kero oli tuuraamassa, kun Discolla oli juuri mennyt se tassuantura rikki.

Vikalla kerralla Disco oli kyllä tosi hieno. Meitä oli paikalla kolme koiraa, olimme ulkona ja pieniä etsintäalueita oli viitisen kappaletta. Disco teki viimeisenä koirana, joten sille oli muiden koirien hajutkin siinä jo häiriönä. Koko tuon ajan olimme Discon kanssa ulkona odottelemassa sopivan välimatkan päässä, ja olipa kiva huomata, että koira osasi olla rauhallisena. Ja sitten siirtymät etsintäalueille sujuivat kivasti, samoin kuin töihin ryhtyminen.

Disco taukoilemassa
Disco taukoilemassa

Discon treenivideoita

Feeniksin treeneissä 12.6.2019
Laatikkotreeni uudessa paikassa 17.6.2019
Oma laatikkoharkka agilityhallissa 22.6.2019
Lisää laatikkotreeniä agilityhallissa 22.6.2019
Disco Feeniksin treeneissä 26.6.2019
Laatikkotreeniä uudessa paikassa 27.6.2019
Kotitreeniä 28.6.2019

Keron treenivideoita

Hallissa nosetreenailua 1.6.2019
Ilmastoidussa hallissa etsimistä 1.6.2019
Sokkopiilo asemalaiturilla 5.6.2019
Feeniksillä tuuraamassa 19.6.2019
Laatikkotreeni hallissa 22.6.2019
Egobuustitreeni 27.6.2019
Viisi pientä aluetta putkeen eli pari tyhjää, piilo, tyhjä, piilo 28.6.2019