Tänään oli Viiman ohjattujen treenien vuoro Kivikossa.
Tällä kerralla teimme ensin luopumista, jota voidaan jatkossa harjoitella tiputtelemalla nameja, leluja yms muuta. Ihan hyvin Viima tämän jutun muisti (nami nyrkissä, nami avoinaisella kämmenellä, nami maassa, namin tippuminen maahan). Sitten jatkettiin häkkileikillä ja siihen vihjeen liittämisellä. Tässä tulikin hyvä havainto, että itse pitää olla liikkumatta (ei vartalovihjeitä) ja se etäisyys on tarkka. Tuli huomattua, että 30cm ero etäisyydessä oli kriittinen – kauempaa koira epäröi, mutta lähempänä toiminta oli selkeästi sujuvampaa.
Vielä loppuun tehtiin pieni pätkä ympyrätyöskentelyä, mutta tätä ei tehty Viiman kanssa kovin pitkään, kun sää alkoi jo verottaa koiran intoa. Tässä voisi kotona harjoitellessa käyttää lelua palkkiona, jos sillä saisi enemmän intoa kulkea oikeassa paikassa.
Treenin päätteeksi käytiin sitten vielä koirien kanssa kävelyllä yhdessä treeniryhmään kuuluvan Maisa-koiran kanssa.
Ensi viikolla onkin sitten viimeinen tämän kurssin kerta.