
Jotain luksusta heti alkuun eli Kero nukkui koko yön tekemättä pissoja/kakkoja ja kaiken lisäksi nukkui vielä silloin, kun itse päätin nousta ylös. Jes! Tähän ehkä edesauttoi se, että olin tällä kertaa alhaalla nukkumassa.
Päivän saldoon sisältyi kaikenlaista pientä puuhastelua: luoksetuloharjoituksia sekä sisällä että ulkona (pellolla, ulkoilutien polulla, pihalla lumenkolausta katsellessa), luopumisharjoituksia sisällä (tarjoaa istumista), vierellä pysymisen harjoittelua sisällä ja ulkona (tätä tehtiin myös samalla, kun seurattiin pihalla lumenkolausta), käsittelyharjoituksia, häkin tekemistä mukavaksi (kongi, ruoka), naksuun ehdollistamista ruokailun yhteydessä, yksinoloa (vartti isojen poikien kanssa keskenään), leikkimisharjoituksia…
Tarkoitus oli myös käydä agihallilla, mutta se jätettiin sitten väliin, kun iltaa kohden tuli lumimyräkkää. En sitten jaksanut lähteä ajelemaan kehnoon säähän. Mutta ihan hyvin näilläkin aktiviteeteilla saatiin Kero väsymään ja rauhoittumaan. Päiväunien aikaan tuli nähtyä ihme: Myry ja Kero nukkuivat ihan vierekkäin. Ensin Kero oli kiepillä vieressä, mutta lopulta oltiinkin sitten ihan kyljikkäin ja pentu ketarat ojossa :) Ainutlaatuinen tilanne, sillä tämä ei enää toistunut päivän mittaan.

2 ajatuksia aiheesta “30.1.2013 Sitä sun tätä puuhastelua”
Kylläpä Kero on vallan luottavainen Myryä kohtaan:)
Joo, se on jännä juttu, miten pennun mielestä Myryn viereen on kiva hakeutua nukkumaan. Viiman viereen ei juurikaan mennä, vaikka lenkille lähtiessä onkin kivempi yrittää roikkua Viiman poskivilloissa. Mielenkiintoista seurata, miten poikien suhteet tässä vielä kehittyvät ja mihin suuntaan :)