Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

3.7.2011 Sunnuntain veneilyt

Käväisimme Siuntiossa hieman kyläilemässä ja samalla myös vähän veneilemässä merellä. Ennen veneilyä tosin otimme pienet etsinnät pihan metsässä, kun tarjoutui varsin oiva tilaisuus hyödyntää reilun vuoden ikäistä naperoa maalihenkilönä. Niinpä lapsi äitinsä kera katosi metikköön, ja pojat pääsivät etsimään. Otettiin ensin hiljainen Myry. Myry suoriutuikin tehtävästä vallan mainiosti. Toki se nappasi jäljen ja työsti sitä pitkin kivuten kallion päälle, antoi pienen lipaisun lapselle ja tuli sitten älyttömällä vauhdilla rullan kanssa takaisin. Ilmaisuetäisyys oli aika pitkä, sillä odottelimme koiraa pihalla :D Hyvin siis meni.

Viima oli seuraavaksi. Piilopaikkaa vähän vaihdettiin, samoin aloituskohtaa. Viima lähti metikköön hyvin, mutta bongasi sitten edellisen piilon tienoilta jäljet ja lähti niitä seuraamaan alas. Alhaalla Viima sitten työskenteli hetken aikaa ennen kuin kiersi pihan kautta takaisin sinne, missä me olimme ja jatkoi eteenpäin, kunnes teki löydön. Lapsi alkoi olla jo vähän väsynyt, ja Viiman haukkuminen sai lapsen itkeskelemään. Onneksi oltiin nopeasti paikalla, ja Viimakin oli fiksusti muutaman metrin päässä, ettei suoraan naamaan paukuttanut haukkua. Lapsi sai palkaksi Viiman lelun ja itku hiljeni :) Viimakin siis suoriutui näin nuoren maalihenkilön (plus äitinsä) etsimisestä ihan mallikelpoisesti.

Etsintäsession jälkeen lähdettiin sitten veneilemään merelle. Nyt molemmat pojat pääsivät mukaan, kun olimme hankkineet Myryllekin omat liivit (Viima sai lainata Odan liivejä). Mukavasti pojat veneessä olivat, ja kuten arvasinkin, Myry oli ihan kunnon venekoira :) Siellä se keulassa kävi ennen kuin asettui keulan istumapaikalle nököttämään. Tämä varmaan kannusti vähän Viimaakin, koska suurimman osan matkasta pojat nököttivät vierekkäin.

Reissun tarkoituksena oli vähän harjoitella, millaisia reaktioita pojat saavat, kun haistavat mantereelta ihmisen hajun. Ilmaisevatko sen mitenkään ja miten käyttäytyvät sen jälkeen. Tehtiin yhteensä kolmessa eri paikassa tämmöiset harjoitukset. Eihän ne ihan niin menneet kuin olin ajatellut. Pojat kyllä reagoivat nuuskimalla ja kuonoaan kääntämällä hajuun, mutta siihen se sitten jäikin. Ehkä myös tuijottivatkin, jos/kun huomasivat tyypin rannassa. Mentiin aina kohtuu läheltä (ehkä max 5-10 metriä), mutta mitään äänellisiä reaktioita tai pyrkimyksiä pois veneestä ei ollut.

Tosi tarkkana siis sai olla, että näki jotain muutosta koirissa. Yhdessä kohtaa, kun veneiltiin etsimään uutta paikkaa, Viima selkeästi bongasi jollain rannalla kaksi tyyppiä. Se oli ihan hyvä nähdä, miten koira nuuskutteli ilmaa eri tavalla ja katsekin oli hajun suuntaan erilainen kuin normisti. Ihan hyvää harjoitusta siis vaikkapa vain itselle, että näki vähän, miten koira reagoi, jos reagoi.

Välillä ajeltiin vauhdikkaammin, mutta se ei poikia (ainakaan Myryä) haitannut. Yhdessä kohtaa tosin saatiin keulan kautta vettä päälle, mikä vähän taisi jänskättää Viimaa, mutta palautui siitä sitten kuitenkin.  Jatkossa  pitääkin miettiä, miten saisi koirat olemaan kyydissä ainakin ns. etsimisen aikana oikein päin eli nenä keulan osoittamaan suuntaan. Nyt se oli paikoin vähän haasteellista, kun pojat nököttivät selkä menosuuntaan. Eihän ne hajut silloin nenään tule…

Veneilyn jälkeen käpsittiin taas metsän kautta pois. Teki ihan hyvää pojillekin vähän kirmailla veneessä istumisen jälkeen.

Tässä muutamia fiksuja otoksia pojista:

Nätisti nököttämässä.

Vähän tuulee eli kannattaa liimautua toisiinsa kiinni :)

Siellä näkyy pari tyyppiä rannalla…

Merituulesta nauttiva Myry.

Keulakoira.

Lintuja.

2 ajatuksia aiheesta “3.7.2011 Sunnuntain veneilyt”

Kommentointi on suljettu.