Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

3.1.2010 Vuoden ekat agit

Käytiin hieman treenailemassa Myryn ja Viiman kanssa omalla vuorolla. Ennen meitä ei ollut ketään, ei meidän aikana eikä jälkeenkään, joten varsin hiljaista oli. En ollut tehnyt mitään etukäteissuunnitelmia eli lähinnä oli tarkoitus vain puuhastella jotain kivaa tällä kerralla.

Myryn kanssa tehtiin pieniä vauhdikkaita radanpätkiä (kuvassa vaaleat ja tummat pallukat), jotka päättyivät keppeihin. Sujui oikein kivasti ja vauhdikkaasti loppuun asti. Sitten harjoiteltiin erikseen A:n ja puomin alastulokontakteja.

Viima oli intoa täynnä, kun sen vuoro koitti ja mentiin hallille. Aloitettiin sitten heti suoraan radanpätkällä, joka on kuvassa merkattu punaisella reitillä. Muuten siis lähes samaa kuin Myrynkin kanssa, mutta keinu ja kepit jätetty/korvattu pois. Oikein mukavasti Viimakin meni. Ekalla ja tokalla kerralla palkkasin muutaman esteen jälkeen, mutta sitten mentiin vielä parisen kertaa koko pätkä ja vasta renkaan jälkeen palkkaus. Tehtiin sitten Viiman kanssa vielä toisella puolella keppejä (6) nami- ja pallopalkkauksella sekä sitten vielä vähän puomin ja A:n kontakteja.

3.1.2010