Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

29.7.2013 Ilmaisuketjuun varmuutta

Treenattiin tänään Keron kanssa taas kävelylenkin ohessa, mutta vaihdettiin vähän paikkaa, kun nyt oli paljon ihmisiä urheilemassa alueella. Ensin hengailtiin paikalla toimien häiriökoirana, sitten mentiin rakennusten taakse rauhallisempaan paikkaan tekemään lisää treeniä. Nyt Kerolle oli toinen koira lähempänä häiriönä, mutta eipä se Keroa juurikaan haitannut, kun työmoodiin pääsi. Kerolle siis ilmaisutreenit, ja sen päätteeksi toimittiin edelleen häiriökoirana toiselle koiralle. Siinä samalla tulikin harjoiteltua hyvin perusasentoa/kontaktia/vierellä kulkemista.

Keron treeni: Rullatreeni, onnistuneet toistot 10x, joka jaksossa paikka vähän vaihtui, mutta mm säilyi kuitenkin näkösällä

1. jakso:

  • 1. ok
  • 2. nok (rulla tippui)
  • 3. ok
  • 4. ok

2. jakso:

  • 1. ok
  • 2. ok
  • 3. ok (tosin rullaa ottaessa ympäristö alkoi kiinnostaa, ja kävi rulla suussa tsekkaamassa kaivon kannen, kävi sitten uudestaan koskemassa kuppia mm:n luona ennen kuin tuli luovuttamaan)

3. jakso:

  • 1. nok (rulla tippui)
  • 2. ok
  • 3. nok (rulla tippui)
  • 4. ok
  • 5. ok
  • 6. ok

Kaikki näytöt olivat hyviä, ja myös lähetyksiin Kero odotti lupaa. Negana se, että lähtöhaukku tuli helposti, samoin maalihenkilön luona, mutta rauhallisuutta toimintaan tuli mukaan namimagneetilla siirrosta ja namin syöttelystä ennen lähetystä. Jatkossa pitää varioida vähän tuota näytölle lähettämisaikaa, ettei ala ennakoida.

Tyytyväisenä treenien jälkeen
Tyytyväisenä treenien jälkeen