Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

29.4.2010 Kevään ekat agitreenit

Tänään meillä oli kevään ekat ohjatut agitreenit. Samalla nämä olivat meille ekat treenit HSKH:n treeniryhmässä. Meidän treenivuoromme on illan viimeinen (samaan aikaan on tosin muilla kentillä muita ryhmiä) ja treeniaikaa on varattu 1,5 tuntia. Ryhmässämme on yhteensä kuusi koirakkoa, joten kullekin koirakolle on ihan sopivasti aikaa eikä treeneistä ole mikään kiire pois :)

Treenit olivat mukavat, vaikka tulikin tehtyä ohjausmokia jo heti toisen esteen jälkeen, joten päästiin sitten korjailemaan juttuja pienissä pätkissä. Tokalle hypylle voi lähettää jo kauempaa, jolloin ehtii antaa koiralle enemmän tilaa päästä kepeille. Putken jälkeiseltä hypyltä otin koiran mukaan persjätöllä, mikä sujui ihan kivasti. Seuraavalta hypyltä valssaten putkelle, sitten vauhdilla ohjaamaan seuraava hyppy takaa, vauhtisuora, jonka päätteeksi piti tehdä välistäveto. Se olikin yllättävän hankala, kun en saanut jotenkin kroppaani käännettyä niin, ettei koira jatkaisi hypylle väärää puolta. Loppuputkisuora oli vauhdikas, ja ekalla kerralla Myry tuli niin vauhdilla, ettei se yksinkertaisesti taipunut ekaan väliin. Vikan esteenkin onnistuin ohjaamaan ohi, kun aloin kaivella lelua liian aikaisin taskusta… pitäisi vain ohjata loppuun asti.

Tässä vielä piirros treeniradasta: