Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

29.2.2020 Ekat rally-tokokisailut

Osallistuin Keron kanssa 29.2.2020 Lohjalla pidettyihin rally-tokokisailuihin. Kerta oli meille kummallekin ensimmäinen.

Joulukuun lopulla tein alon liikkeistä träkkerin, mihin listasin kaikki liikkeet sekä merkkasin siihen kaikki ne liikkeet, mitä olimme hallissa harjoitelleet ennen tuota ensimmäistä koetta. Kotosalla harjoittelimme sitten hienosäätöä, hallilla lähinnä sitä, että osasin käyttäytyä kylteillä oikein.

Lähdimme kisoihin luottavaisin mielin. Periaatteessa liikkeet olivat hyvin hanskassa muutamaa haastavaa lukuunottamatta (liikkeestä seisominen etenkin). Sääntöjä oli opeteltu ja kerrattu. Lisäksi samoihin aikoihin oli käynnissä SporttiRakin rally-tokon teemaviikot, joten saimme sieltäkin hyvää vinkkiä treenaamiseen.

Ratapiirros.
Ensimmäinen rata. Tuomarina Tiia Hämäläinen.

Ensimmäisenä suoritimme Tiia Hämäläisen tuomaroiman radan. Liikkeiden osalta suoritus meni aika kivasti, mutta Kero oli turhan äänekäs. Saimme yhteensä viisi kolmen pisteen hau-virhettä (-15) ja lisäksi vielä vähennyksiä kokonaisvaikutuksesta (-4). Ja kun radalla tuli vielä neljä yhden pisteen virhettä ja yksi 10 pisteen virhe (unohdin pysähtyä itse!), niin kokonaistulokseksi tuli 0.

Tuomarin kommentti oli ”Väh. haukkuminen. Osaatte tehtävät hienosti.”

Suorituksen jälkeen fiilis oli, että ihan hirveetä. Mutta selvittiin kuitenkin ja kun videolta katsoo, niin Kero teki kuitenkin ihan sievästi asioita. Harmi, että jos olisin itse tehnyt tuon kyltin 31 oikein (istu, maahan, kierrä koiran ympäri), niin se olisi ollut tulos. Mutta sille ei nyt jälkikäteen voinut mitään.

Ensimmäinen rally-tokosuoritus
Toinen rata. Tuomarina Anna Klingenberg.

Ennen seuraavaa suoritusta kertasin vielä nopeasti, milloin pitää pysähtyä ja milloin ei :D Onneksi oli tsemppaajia paikalla!

Tokan radan tuomaroi Anna Klingenberg. Tällä radalla Kero oli selvästi hiljaisempi. Olisikohan jo ehtinyt väsyä hieman ja vire laskea? Tämä näkyi myös suorituksessa, kun joissain käännöksissä Kero unohtui matkasta ja sitten yhtä kylttiä Kero meni nuuhkimaan todella pitkäksi ajaksi.

Mutta yhtä kaikki, saimme radalta tuloksen 79! Tähän mahtui viisi yhden pisteen virhettä, kaksi kolmen pisteen virhettä ja yksi 10p virhe (käännös, joka eriaikainen).

Jänniä hetkiä suorituksen aikana oli muutama. Yksi oli kyltti 28 eli istu, kierrä koiran ympäri. Siinä muistin todellakin pysähtyä tuon kiertämisen jälkeen. Pysähtyminen kesti useamman sekunnin :D

Seuraavaksi radalla oli kauhulla odottamani kyltti 25 eli istu, 1 askel seiso, 2 askelta istu, 3 askelta maahan. Seisomisessa Kero istui. Tein kuitenkin homman loppuun, ja sitten uusin. Siirryttiin tämän saman tehtävän kyltin taakse. Siinä hetken mietiskelin, koska joku tässä asetelmassa ei nyt ollut oikein. Sitten tajusin, että hetkinen, uusinta tehdään edelliseltä kyltiltä. Niinpä sitten siirryimme sinne ja teimme uusinnan oikein.

Vielä ennen loppua tuli jännittävä hetki, kun tuli kyltti 13 ja eteen istuminen. Liike noin muuten meni kivasti, mutta Kero meni nuuhkimaan kylttiä/kenttää ja siinä kesti todella pitkään, kunnes Kero havahtui tulemaan eteeni. Oli tuskallista vain odottaa. Olin onneksi oppinut sen, että tapahtuu mitä vain, niin pysy aloillasi (älä ainakaan mene hakemaan koiraa).

Toinen rally-tokosuoritus.

Selvisimme radalta hengissä, ja onneksi saimme tuloksen. Jännittävyydestä huolimatta suoriuduttiin molemmat kivasti. Pieniä virheitä siellä täällä, mutta jo se, että Keron kanssa ylipäänsä sain osallistuttua rally-tokokisaan oli jo iso juttu! Ja päivän päätteeksi virisi into katsoa, olisiko lisää kisoja tarjolla lähiaikoina.

Kero
Kero
Väsynyt kisaaja
Väsynyt kisaaja
Keron neljäs kilpailukirja
Keron neljäs kilpailukirja.
Disco tapasi äitinsä Gavan, joka sai itselleen RTK2-tunnarin hienolla 100p tuloksella.
Disco tapasi äitinsä Gavan, joka sai itselleen RTK2-tunnarin hienolla 100p tuloksella.