Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

29.10.2015 Torstain tehoagit

29.10.2015 Treenirata
29.10.2015 Treenirata

Tehotreenit. Ennen treenivuoron alkua pyörittiin lähinnä vain siinä pihalla, ja Kero oli jo silloin tosi hyvällä tuulella ja innokas. Sen jälkeen Kero sai hetken odotella autossa, kun kävin tutustumassa rataan, minkä jälkeen lähdettiin varsinaiselle verkalle. Tästä on tullut aika hyvä rutiini. Ensin vähän vapaamuotoista lämppäilyä, sitten varsinainen verkka, joka sisältää sitten treeniin valmistavia spurtteja, pysähdyksiä, hyppyjä, ympyrätyöskentelyä, leikkimistä jne.

Treenirataa tehtiin kahdenlaisena. Eka versio päättyi puolikkaisiin keppeihin, ja toka versio tehtiin sitten viimeisenä toistona eli mentiin siis vain hyppyjä putkia. Alku oli bermudan kolmio, jossa kolmoseste serpentiinikädellä vastaan ja sitten kiva kiihdytys ja jarrutus kuudennelle esteelle, minkä jälkeen piti saada koira kääntymään seiskalle sen sijaan, että menisi suoraan (Kerohan meni huolimatta mun rintamasuunnasta).

Kerolla oli hyvä draivi, ja treeni oli muutenkin kiva. Tosi hyvä fiilis :) Ja jotain uutta harjoiteltavaakin on, nimittäin tuo tiukemman käännöksen vihje (Derrettillä koiran nimen alku eli Kerolla se voisi olla esim. ke-ke-ke, jolla koiran saa vahvistealueelle nopeasti).

Treenin jälkeen käytiin sitten pitkällä kävelyllä läheisessä metsässä. Myös Myry oli matkassa mukana, ja seniorikin näytti nauttivan ulkoilusta oikein kovin :)