Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

29.1.2012 Treenitön viikko takana

Eli täysin treenitön (sekä koirille että ihmiselle) viikko takana. Sen verran oli vähän pöpöä liikkeellä, että jätettiin väliin viikon kaikki treenit (eli pari agility- ja etsimistreeniä). Hälytreenit käytiin toki järkkäämässä, ja siihen tietty sisältyi vähän metsässä rämpimistä parina päivänä, jotta saatiin vähän harhajälkiä tehtyä. Näitä ei tietenkään lasketa miksikään oikeaksi treeniksi, koirille ehkä vähän kuntoiluksi.

Ruokahalu pojilla on kuitenkin kasvanut tässä viikon aikana. Ehkä johtuu vähän viilentyvästä säästäkin. Treeni-intoakin pojilla tuntuisi olevan. Yhtenä päivänä piti taas kaivaa koirien kaapista kasa erilaisia leluja esille ja pitää pienet noutosessiot molemmille koirille. Viima oli aivan intona lelujen palauttamisesta :) Toinen koira siis haki leluja ja toinen oli vieressä paikallamakuussa. Tämmöistä treeniä siis voi aina tehdä kotosalla, jos ei muualle viitsi lähteä.

Tänään otin kameran aamulle mukaan peltoilulle. Eilen olisi ollut kyllä parempi kuvaussää, mutta ihan mukavia kuvia tuli tänäänkin saatua. Tässä muutama kuvanen:

Hieman upottava oja.

Poikien leikkiä.