Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

28.9.2016 Keron syksyn eka e-treeni

Keron syksyn ensimmäinen e-treeni (ja olihan tuosta edellisestäkin jo jokunen hetki aikaa muutenkin) pidettiin Porvoonväylän tuntumassa. Sää oli märkä ja sateinen, ja pimeäkin oli. Alue oli n. 3 hehtaaria, ja etsintäsuunnitelmana oli edetä itärajaa, sitten pohjoisrajaa ojalle, ja sieltä sitten kavuta rinnettä ylös, halkaista alueen läpi ja vielä toiseen kertaan. Tuulensuunta oli etelästä.

Keron e-treenin alue ja kuljettu reitti
Keron e-treenin alue ja kuljettu reitti

Kokonaiskesto treenille oli noin tunti. Alkuun otettiin perusrutiinit eli hallittua siirtymistä ja pientä paikallaoloa etsintäsuunnitelman teon ajan. Vähän mentiin alueen rajoista ohi, mutta se ei haitannut. Koira pysyi ihan kivasti hollilla, irtoili välillä, mutta oli sitten taas lähistöllä. Maalihenkilö oli aika kivassa piilossa kaatuneen puunrungon takana ja sinne oli vähän hankala koiran päästä. Siinä Kero vähän empi, että pitääkö sinne nyt ryömiä ottamaan rulla, mutta pienellä kannustuksella koira meni sen tekemään.

Kero e-treenissä
Kero e-treenissä